Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla

Pääkaupunkiseudulla asuvien osuus taustamaan mukaan 2019. Tilastokeskus
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Jo puolet Suomen ulkomaalaistaustaisesta väestöstä asuu pääkaupunkiseudulla, ilmenee Tilastokeskuksen tilastoista.

Suomessa asui viime vuoden lopussa 423 494 ulkomaalaistaustaista henkilöä. Heistä 209 108 eli puolet asui pääkaupunkiseudulla.

Voimakkaimmin suurimmista ulkomaalaistaustaisista ryhmistä pääkaupunkiseudulle ovat keskittyneet somalialaistaustaiset, 79 prosenttia ja intialaistaustaiset, 70 prosenttia.

Alle kouluikäisistä lapsista ulkomaalaistaustaisia on koko maassa 11 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla heitä on jo joka neljäs.

Kunnittain ulkomaalaistaustaisten osuus alle kouluikäisistä oli Manner-Suomessa korkein Närpiössä, 31 prosenttia ja Vantaalla, 30 prosenttia.

Maakunnittain alle kouluikäisistä joka viides oli ulkomaalaistaustainen Ahvenanmaalla ja Uudellamaalla.

Ulkomaalaistaustaisten osuus alle kouluikäisistä oli matalin Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla, noin kolme prosenttia.

Suurin ryhmä ulkomaalaistaustaisista ovat edelleen selvästi henkilöt, joiden taustamaa on entinen Neuvostoliitto tai Venäjä.

Yhtä selvästi toiseksi suurin ryhmä ovat virolaistaustaiset. Kolmanneksi on noussut irakilaistaustaiset.

Kymmenessä vuodessa viidentoista suurimman ryhmän joukosta ovat pudonneet saksalaistaustaiset ja brittiläistaustaiset. Heidän tilalleen ovat nousseet syyrialaistaustaiset ja filippiiniläistaustaiset.

Keski-ikä Suomessa asuvalla ulkomaalaistaustaisella väestöllä oli vuoden lopussa 33,8 vuotta.

Toisen polven eli täällä syntyneiden ulkomaalaistaustaisten keski-ikä oli 11,1 vuotta.

Toisen polven ulkomaalaistaustaisia oli 71 773 eli joka kuudes ulkomaalaistaustainen on syntynyt Suomessa.

Suomalaistaustaisen väestön keski-ikä oli vuoden lopussa 43,9 vuotta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Barbi-tv-gladiaattori Nokialta iloitsee, kun nuoret naiset pitävät kroppansa kunnossa – ”Kun poikkeaa massasta, herättää sekä ihastusta että hieman vihastusta”
  2. OnniBus.com tuplaa liikenteensä, palauttaa myös yhden Tampereen-reitin – "Uskon positiivisen kehityksen jatkuvan"
  3. Laivalla toiseen suuntaan, pyörällä takaisin – Näsijärvelle on tulossa uudenlaisia lähimatkailupaketteja
  4. Tampereen yliopistoon päässeet varmistuneet – Korona lisäsi opiskelemaan pääseviä lähes 200:lla
  5. Koronakevät koetteli: tuntemattomat eivät saaneet halata Eila-mummia – Nyt teatterineuvos saunoo, ui ja nauttii saaressa
  6. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  7. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  8. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  9. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  10. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan
  11. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  12. Pakina: Mistä tuntee sivistysvaltion? – "Eikö muistomerkkien tuhoaminen ole historian väärentämistä"
  13. Nyt se on selvitetty: mitä Tampereen yrittäjät ovat ammatiltaan? – Katso yrittäjien ammattien top 10
  14. Lukijalta: Eurooppa kaipaa konfederaatiota – "EU kaipaa modernia reformaatiota yhteisvastuun muotoon kääritystä anekaupasta"
  15. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lehdet: Pate Mustajärvi meni naimisiin
  2. Tampereelle uusi luonnonsuojelualue – Tampereen kaupunki saa yli 11 hehtaarin alueen rauhoittamisesta 79 000 euroa
  3. Tampere saa maisemasillan – Autoilta jo neljä vuotta sitten vapautunut Näsinsilta on muuttumassa ensi vuonna puistoksi, johon tulee myös korkeuseroja
  4. Koronakevät koetteli: tuntemattomat eivät saaneet halata Eila-mummia – Nyt teatterineuvos saunoo, ui ja nauttii saaressa
  5. Nyt se on selvitetty: mitä Tampereen yrittäjät ovat ammatiltaan? – Katso yrittäjien ammattien top 10
  6. OnniBus.com tuplaa liikenteensä, palauttaa myös yhden Tampereen-reitin – "Uskon positiivisen kehityksen jatkuvan"
  7. Katso kuvat: TPV kohtasi JVG:n – Tamperelaiset futistytöt kokivat jymy-yllätyksen Helsinki Cupin avauksessa
  8. Matkustusrajoitusten purkaminen näkyy jo – Poliisilta 6 euron arvoinen säästövinkki
  9. Lukijaraati: Sanna Marinin suosio hurjissa lukemissa – Joka kolmas antoi kympin
  10. Moottoripyöräilijä ajoi 143 km/h Teiskontiellä
  11. Wellnessmalli-kisan tamperelaisfinalisti Salli Leppäkoski: ”Pyrin toiminnallani rohkaisemaan kaikkia seuraamaan unelmiaan”
  12. Laivalla toiseen suuntaan, pyörällä takaisin – Näsijärvelle on tulossa uudenlaisia lähimatkailupaketteja
  13. Tampereen yliopistoon päässeet varmistuneet – Korona lisäsi opiskelemaan pääseviä lähes 200:lla
  14. Oliko siitä mitään hyötyä? Tuleeko siitä melua, pölyä ja päästöjä? – Rantatunnelin vaikutuksista kattava kysely
  15. 24-vuotias Tomi kadoksissa viime perjantaista – Tuoreesta tiedosta, soita 112:een

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.