Nuori mies pakeni Tampereella poliiseja ja aiheutti lukuisia vaaratilanteita liikenteessä – Kaikki päättyi näyttävään kiinniottoon Hervannassa

Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Poliisia paennut autoilija aiheutti useampia vaaratilanteita Tampereella tiistaina puolenpäivän aikaan. Miehen pakomatka alkoi Lähteenkadulta kohti Viinikkaa.

Ensin Viinikan ABC:n kohdalla ajoneuvo osui sivulliseen farmarimalliseen autoon, josta rikkoutui sivupeili. Pakoauto osui mahdollisesti toiseen autoon Nekalantien ja Hallilantien risteyksessä.

Tämän jälkeen Havumetsänkadun ja Neulaskadun risteyksessä pakeneva auto aiheutti vaaratilanteen suojatietä ylittäneelle koululaiselle.

Auto tavoitettiin lopulta Hervannasta ja nuorehko mies otettiin kiinni epäiltynä muun muassa törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hervannassa kiinniottoa oli suorittamassa runsaasti poliiseja, ja operaatio kiinnitti myös sivullisten huomion.

Poliisi pyytää havaintoja pakomatkan tapahtumista. Henkilöitä, joille mahdollisesti on syntynyt vahinkoja tapahtuman yhteydessä, pyydetään ilmoittautumaan rikosvihjepuhelimella 0800-90022 tai sähköpostilla: vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut