Nokian uudessa Virrassa taideteos levittäytyy lisätyn todellisuuden kautta ympäri taloa – "Katseltavaa ja ihmeteltävää on tosi paljon"

Katri Monosen ja Jarno Vesalan Katkelmia -mediataideteos yhdistää vanhat valokuvat, nokialaisten tarinat ja lisätyn todellisuuden. Katri Mononen

Riina Haapala

Nokian uusi kirjasto- ja kulttuuritalo Virta avataan yleisölle 1. kesäkuuta.

Virtaan tulee pääkirjaston lisäksi uusi nuorisotila, työskentely- ja kokoontumistiloja sekä taidetta.

Virran rakentaminen alkoi syyskuussa 2018.

Tarve sille on kuitenkin tunnustettu jo pidemmän aikaa. Nokian vapaa-aikajohtaja Marko Ojala kertoo, että joa 1980-luvulla silloinen lääninhallitus totesi, että kirjastolla alkoi olla niukasti tilaa. Varsinaisesti hanke nytkähti liikkeelle 2010-luvulla. Paitsi että pääkirjaston tila oli pieni, sen kunto alkoi olla haasteellinen.

– Silloin huomattiin, että on muitakin tilatarpeita ja alettiin miettiä kulttuuri- ja nuorisotilojen yhdistämistä kirjastoon, Ojala kertoo.

Talo valmistui vuoden 2019 lopussa. Sen on suunnitellut arkkitehti Pekka Koli. Rakennushankkeen kokonaiskustannukset olivat noin 11 miljoonaa euroa. Nokian kaupunki sai rakentamiseen valtionavustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä 3,2 miljoonaa euroa.

Tavoittelemme sitä, että olisi mahdollisimman viihtyisää.

Osa rakennushankkeen määrärahoista on käytetty prosenttiperiaatteen mukaisesti taiteeseen. Virtaan on hankittu uusia teoksia nokialaistaiteilijoilta.

Uusien taidehankintojen lisäksi Virtaan on sijoitettu pysyvästi lukuisia Nokian kaupungin taidekokoelman teoksia eri taiteilijoilta. Teoksia on esillä talon kaikissa kerroksissa.

Virran ajatuksena on koota monenlaisia palveluita saman katon alle. Ojala kuvailee kolmikerroksista rakennusta kompaktiksi, mutta myös valoisaksi ja avaraksi.

– Varsinkin toisen kerroksen mediataideteos Katkelmia, kun se lisätyn todellisuuden kanssa levittäytyy eri puolille, teki itselle selväksi, että katseltavaa ja ihmeteltävää on tosi paljon, Ojala sanoo.

– Näen tämän mielenkiintoisena paikkana, joka ei kertakäynnillä ole kaluttu loppuun.

– Ehkä vielä myöhemmin, kun korona-aika toivottavasti hellittää ja päästään tuomaan tapahtumapuolta, niin tulee vielä lisää koettavaa. Nyt käyttöön tulevat perus- ja pysyvät palvelut.

Tavoitteena on, että tilat loisivat mahdollisimman matalan kynnyksen tulla ja kokea. Esimerkiksi intohimoinen kirjastonkäyttäjä halutaan houkutella katsomaan myös näyttelyitä.

– Tavoittelemme sitä, että olisi mahdollisimman viihtyisää ja kaikille asiakasryhmille löytyy palveluja ja tekemistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut