"Näitä tapauksia ei voi ikävä kyllä enää laskea yhden tai kahdenkaan käden sormilla" – Hengenvaarallinen ilmiö: Ilkivalta ja luvaton liikkuminen lisääntyneet rautateillä

Ilkivalta rautateillä on lisääntynyt tänä keväänä. Tiina Laine/Arkisto

Minna Harmaala

Ilkivalta ja luvaton liikkuminen ovat lisääntyneet rautateillä tämän kevään aikana aiempiin vuosiin verrattuna, tiedottaa Väylävirasto. Tieto on peräisin veturinkuljettajien raporteista.

– Niitä tapauksia ei voi ikävä kyllä enää laskea yhden tai kahdenkaan käden sormilla, kertoo tiedotteessa liikenneturvallisuuden asiantuntija Jarmo Koistinen Väylävirastosta.

Vuosien varrella kertyneiden silminnäkijähavaintojen mukaan raiteilla luvattomasti liikkuvat henkilöt ovat yleensä lapsia tai nuoria.

– Joukossa tyhmyys tiivistyy. Uskon, että pahanteossa olevat nuoret ja lapset eivät ymmärrä, millaisista riskeistä on kyse. Luvaton liikkuminen ja ilkivalta ei ole todellakaan mitään viatonta leikkiä, vaan siellä on omakin henki uhattuna, Koistinen toteaa.

Väylävirasto, poliisi ja VR muistuttavatkin, että hölmöily rautateillä vaarantaa junamatkustajien turvallisuuden lisäksi myös pahanteossa olevien henkilöiden oman hengen.

Junat kulkevat nopeasti ja äänettömästi, eikä niiden lähestymistä välttämättä huomaa ennen kuin on myöhäistä.

– Juna ei voi väistää ja sen pysähtymismatka on useita satoja metrejä. Vakavien vaaratilanteiden lisäksi ilkivallalla voi olla muitakin seurauksia ja se voi viivästyttää useiden junien matkantekoa. Jos junakalusto vahingoittuu esimerkiksi raiteille jätetyn esineen vuoksi, korjauskustannukset voivat olla suuret ja tekijältä voidaan vaatia vahingonkorvauksia”, kertoo tiedotteessa liikenneturvallisuusjohtaja Tomi Kangas VR:ltä.

Rautatiealueella on muitakin riskejä kuin junan alle jääminen. Esimerkiksi ratojen sähköjännitteet ovat hengenvaarallisia. Välittömän hengenvaaran vuoksi radan rakenteissa ja junavaunuissa kiipeily on kiellettyä.

Luvattomasti rautateillä liikkuneita ihmisiä onkin vuosien varrella loukkaantunut ja jopa kuollut.

– Nyt järki käteen”, sanoo tiedotteessa poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta.

Luvattomasta radalla liikkumisesta rangaistaan sakolla.

Rautateiden vaarallisuudesta onkin tiedotteen mukaan tärkeä keskustella kotona. Keskustelussa kannattaa ottaa esiin seuraavia asioita:

• Radan ylittäminen muusta kuin virallisesta radan ylityskohdasta on vaarallista ja sen takia kiellettyä.

• Asiaton oleskelu rautatiealueella (esimerkiksi raiteilla ja ratapihalla) on vaarallista ja kiellettyä.

• Ilkivalta (esimerkiksi kiven, polkupyörän tai muun esteen asettaminen raiteille) on kiellettyä ja vaarallista, myös tekijälle itselleen.

• Junat kulkevat nopeasti ja äänettömästi ja niiden lähestymistä ei välttämättä huomaa ajoissa.

• Junan pysähtymismatka on useita satoja metrejä, eikä se voi väistää.

• Rataverkolla liikkuu paljon erityyppisiä junia, joiden aikataulut muuttuvat usein.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vanha mestari palasi kotiin Ylöjärvelle
  2. Kauppakamarin selvitys: Yritykset haluavat investointeja tiestöön ja rautateille
  3. Tamperelaiset sosiaalityön ammattilaiset kertovat: Tällaista on nyt suomalainen perheväkivalta – "Mielikuva siitä, että mies ajaa humalassa perheen hankeen, on täysin myyttinen"
  4. Koulujen päättäjäisviikonvaihdetta vietetään Tampereellakin – Näin poliisi ohjeistaa ajankohtaa viettämään
  5. Palvelukeskukset ja lähitorit pysyvät edelleen kiinni Tampereella – neuvontaa saa puhelimitse
  6. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  7. Tamperelaislähtöinen twerk-tähti teki uuden aluevaltauksen – tältä näyttää Tinzen musiikkivideo
  8. Kolumni: Kärsivällisyydestä
  9. Kangasalan kaupunki jatkaa koronarajoitusten purkamista
  10. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  11. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  12. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  13. Nuorisopalvelujen työntekijät ovat mukana Tampereella, kun nuoret juhlivat koulujen päättäjäispäivää – "Kyselemme kuulumisia ja autamme tarvittaessa"
  14. Linja 15 palasi normaalille reitilleen Tampereella
  15. Nyt on luvassa kesäterassi myös koirakavereille – G Livelab Tampere avaa kesäkautensa maanantaina

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tamperelaislähtöinen twerk-tähti teki uuden aluevaltauksen – tältä näyttää Tinzen musiikkivideo
  2. Syyte: Pariskunta toi Espanjasta Suomeen kymmenittäin sairaita koiria ja myi niitä korkealla hinnalla – Syyttäjä vaatii vankeusrangaistuksia
  3. Vanha mestari palasi kotiin Ylöjärvelle
  4. Tamperelaiset sosiaalityön ammattilaiset kertovat: Tällaista on nyt suomalainen perheväkivalta – "Mielikuva siitä, että mies ajaa humalassa perheen hankeen, on täysin myyttinen"
  5. Kangasalan kaupunki jatkaa koronarajoitusten purkamista
  6. Liikuntapaikat avautuvat Tampereella maanantaina – Lue tästä ohjeistus ja tarkemmat käytännöt
  7. Lautakunta hyväksyi muutokset – näin Nysse-vuoroja karsitaan
  8. Särkänniemi julkisti avauspäivänsä – sisään pääsee vain rajattu määrä asiakkaita kerrallaan
  9. 25 lammasta hoitaa tamperelaisia arvoniittyjä tänä kesänä
  10. Koulujen päättäjäisviikonvaihdetta vietetään Tampereellakin – Näin poliisi ohjeistaa ajankohtaa viettämään
  11. Nyt on luvassa kesäterassi myös koirakavereille – G Livelab Tampere avaa kesäkautensa maanantaina
  12. Suvivirsi soi tänä vuonna virtuaalisesti – mallia näyttävät kansanedustajat, Club For Five ja Tampereen konservatorio
  13. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  14. Ylinopeus Kangasalla aloitti tapahtumasarjan, jonka seurauksena 1970-luvulla syntynyt mies vangittiin – Nyt miestä epäillään yhteensä kuudesta rikoksesta
  15. Palkittu tamperelainen matematiikanopettaja: "Matematiikasta voi löytää onnistumisen kokemuksia taitotasosta huolimatta"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.