Tampereella kaahailtiin ja ajettiin humalassa – Yksi ajoi päin valotolppaa, kaksi oli liikkeellä tuntuvien ylinopeuksien voimin

Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Tampereella mitattiin useita tuntuvia ylinopeuksia sunnuntain aikana. Ensin noin kello yhden aikaan iltapäivällä Rantatunnelissa poliisi oli valvomassa ajonopeuksia, kun 1990-luvulla syntynyt henkilöauton kuljettaja ajoi 134 kilometrin tuntivauhtia vajaan kahden kilometrin matkan. Nopeusrajoitus alueella oli 60.

Illalla puoli yhdeksän maissa puolestaan Valtatie kolmella Kurikan liittymien jälkeen 1990-luvulla syntynyt henkilöauton kuljettaja ohitti siviilipoliisiauton ja ajoi 100 kilometritunnin nopeusrajoitusalueella pari kilometriä 154 kilometritunnin keskinopeudella.

Ylinopeuksien lisäksi hiukan ennen viittä iltapäivällä puolestaan Teiskontiellä 1950-luvulla syntynyt henkilöauton kuljettaja ajoi Kissanmaankadulta Teiskontielle ajoratojen yli ja päin valotolppaa. Alkoholilla epäillään olevan osuutta asiaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.