Simo Frangénilla on jo tarkka suunnitelma kesäkuun alkuun – "Kaipaan kavereitten kanssa kapakassa mölyämistä"

Näkökulma: Kaupunkikulttuurin moniottelija Simo Frangénilla on jo tarkka suunnitelma, kun Suomi alkaa kesäkuussa avautua.

Simo Frangén haavailee vielä joskus pääsevänsä pitkälle kierrokselle Tampereen lähiökapakoihin. Veli-Matti "Vellu" Mähönen

Markku Makkonen

Korona-aika syö ihmistä monella tavalla.

Tamperelaisten virallinen maisteri Simo Frangén on ihmisystävällinen baarien mies, jolle ravintoloiden kiinnioleminen ei maistu.

– Kapakat ovat tärkeä sosiaalinen juttu. Asun yksin, joten kaipaan kavereitten kanssa kapakassa mölyämistä. On hieno hetki, kun nousuhumalassa ihmiset ovat iloisia, kaikilla on paljon tärkeää sanottavaa ja kaikki ovat toistensa parhaita kavereita, Simo tiivistää.

Valtiovalta on vilautellut, että helpotusta maisterin ja monen muunkin kapakkatuskaan olisi luvassa kesäkuussa.

Simolla on suunnitelma vapautumisen hetkeen.

– Asun Tammelassa. Menen jo viikkoa ennen kesäkuun alkua makuupussissa jonottamaan kantapaikkoihini Pub Pikilinnaan ja Omaan. Ravintola Amadeuksen myöhäisillan jonoon olen laittanut jo paikkavarauksen.

Kaipaan kavereitten kanssa kapakassa mölyämistä.

– Ystäväni stand up -koomikko Anitta ”Iso A” Ahosen kanssa sovittiin, että kun kapakat vihdoinkin aukeavat, niin ollaan siellä ainakin viikko yhteen menoon, Simo paljastaa.

Juomien lisäksi Frangén on myös ravintolaruuan ystävä.

– Olen vaihdantatalousyhteiskunnan fani. Kaikki tekevät mitä osaavat. Jotkut osaavat tehdä ruokaa, minä osaan syödä. Tykkään aasialaisesta ruuasta ja kala-annokset maistuvat. Suosikkipaikkojani ovat Thai Golden Chang ja Kalakokit, Simo kertoo.

Korona lopetti Frangénin juontokeikat täysin. Muuten Simolla riittää vipinää työrintamalla.

– Ystäväni Milla ”Kiroileva siili” Paloniemen kanssa valmistellaan seksiaiheista palindromikirjaa. Työnimi on Edestä- ja takaapäin. Uusin projektini on KooVeen kanssa tehtävä Maisterin Etevä Etävisa -nettitietovisa joka keskiviikko kello 19. Siinä on mukana studiossa kolme visailijaa ja etänä vaikka kuinka paljon.

Mutta millainen on Simo Frangénin täydellinen tamperelainen kapakkakierros?

– Olen haaveillut pitkästä kierroksesta Tampereen lähiökapakoissa. Aina homma kuitenkin päättyy siihen, että kaverin kanssa mennään suunnittelemaan asiaa johonkin Tammelan kapakkaan ja juututaan sinne. Mutta elämässä pitää olla tavoitteita!

Simo Frangén: kevät 2020

Kuntouttaa uutta vasemman polven eturistisidettään.

On alkanut heittää tikkaa.

Tekee vähintään palidromin päivässä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut