"Juna hiljaa kolkuttaa halki Pohjanmaan..." – Mikko Alatalo lauloi pääradalle, kuuntele täällä

Mikko Alatalo lauloi pääradalle. Kuvakaappaus videolta.
Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Kansantaiteilija Mikko Alatalo laulaa nyt Suomen pääradan puolesta.

Maakuntien, kaupunkien ja kauppakamareiden muodostama yhteinen päärataryhmä tilasi Alatalolta pääratalaulun.

Katso video täältä

16 vuotta eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassa toimineen kansanedustajan ja nelinkertaisen Syksyn Sävelen voittajan laajasta tuotannosta löytyy takavuosilta myös Pohjanmaan rataan liittyviä lauluja.

– Nyt oli sopiva hetki sanoittaa ”Pohjanmaan rata” ajan tasalle. Sekä radan käyttäjänä että kansanedustajana opin tuntemaan ja tietämään, kuinka pääradalle tehtävät investoinnit tarkoittavat yhteyksien paranemista kaikkialle Suomeen, ja myös eurooppalaiseen liikenneverkkoon, Mikko Alatalo toteaa.

– Alatalo otti mielellään laulun tehtäväkseen. Laulun sanat kertovat hyvin sen, mikä Suomen pääradan merkitys on, ja miten sitä pitää parantaa. Jotta ihmiset ja tavarat voisivat kulkea nykyistä paremmin, tarvitaan lisää raiteita, uutta kalustoa ja muita täsmällisyyttä parantavia toimia, päärataryhmän sihteeri, Pirkanmaan liiton edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela kertoo.

Pääratalaulun melodia on Mikko Alatalon aiemmasta tuotannosta laulusta ”Mies pohjoisesta”.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.