Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Korona laittoi hotellihankkeen jäihin, mutta suuria suunnitelmia riittää – ”Partolan tarina on vielä kesken”

Naapurit: Korona laittoi hotellihankkeen toistaiseksi jäihin, mutta sijoittaja Marko Kuusistolle kauppakeskus Veska ja Partola ovat pitkäntähtäimen suunnitelmia.

Partolan paroni, ehdottaa toimittaja.

– Ei ole hyvä nimitys. Minä teen vain työtäni. Sankarit ovat tässä yhteiskunnassa ihan jossain muualla, torppaa Marko Kuusisto nopeasti.

Avataan tyrmättyä yritystä hieman. Kuusiston vetämä kiinteistösijoitusyhtiö Aare Invest osti Veskan kolme vuotta sitten tanskalaiselta omistajalta. Viime vuonna hän hankki omistukseensa lähistöltä myös Partola-keskuksen liikekiinteistön. Suunnitelmat jopa 16-kerroksisen hotelin rakentamisesta Partolaan ovat kiertäneet julkisuudessa lähivuodet. Miehen läsnäolo Partolassa on vähintäänkin vahva.

Paronin titteli on helpompi kiertää. Autokaupalla sijoitusomaisuutensa pesämunan luonut sarjayrittäjä huolehtii itse farkuissa ja lenkkareissa arjen pyörimisestä kauppakeskuksessa. Kiinteistösijoittaja pääsisi helpommalla, jos ulkoistaisi käytännön työt ja odottelisi vuokrien kilisemistä tilille.

– Minä olen luova persoona. Haluan, että olemme osa Partolan tarinaa, selittää Kuusisto.

Itseluonnehdinnasta huolimatta pronomini me on Kuusiston suussa paljon käytetympi minä. Me tarkoittaa Partolassa Aaren lisäksi kymmeniä toimitiloja Pirkanmaalle rakentanutta ja muun muassa Veskan hallinnoinnista ja kiinteistöpalveluista vastaavaa Meijouta.

Me olemme liian pieni toimija ollaksemme sankari.

Samaan porukkaan Kuusisto laskee myös vuokralaiset, joita Aarella on yhteensä yli sata. Koronan koskettamista liiketoimintaan ja omaan arkeen on käyty monissa syvällisissä keskusteluissa.

– Koronassa minua harmittaa se, että toinen kärsii siitä enemmän kuin toinen. Nyt keskitytään nykyisiin vuokralaisiin ja yritetään selvitä tästä. Pienempiä olemme tukeneet ja isompien kanssa on neuvoteltu. Omat isot visiot ovat nyt taempana.

Kuusiston Partolan visioista isoinkin on nyt jäähyllä. Sopimus Veskan kylkeen kohoavasta hotellista piti allekirjoittaa hotellioperaattorin kanssa jo keväällä ja töiden piti alkaa syksyllä. Nyt odotellaan ainakin ensi kevääseen.

– Me olemme liian pieni toimija ollaksemme sankari. Toivottavasti tämä on opiskelutermein vain välivuosi, kuittaa Kuusisto.

Myös kaavamuutoksen mahdollistava Veskan laajentaminen saattaa olla aikataulussa jo ensi vuonna. Tulijoita Kuusiston mukaan olisi.

– Positiivinen uutinen on se, että koronaviikkoinakin olemme allekirjoittaneet kolme uutta jatkosopimusta nykyisten vuokralaisten kanssa.

Partolan ja Veskan imu on näkynyt myös koronan aikana. Vaikka myyntipuheet Partolan sijainnin erinomaisuudesta lähtevät yrittäjältä kerkeästi, on taustalla myös omia onnistumisia. Vaikka pienen tie sankariksi on pidempi, pärjää ahkeruudella ja joustavuudella.

– Kolme vuotta sitten Veskan täyttöaste oli 57. Nyt se on 98. En jaksa uskoa, että kyse on vain Partolan vetovoiman kasvusta sinä aikana.

Kiinteistöbisnes ei ole aloina suhdanneherkimpiä. Sekään ei ole immuuni koronalle. Kuusiston mukaan myyntitarjouksia on tullut viime viikkoina tavallista tiheämpään. Osa on harkinnassa.

– Monet kiinteistöyhtiötkin ovat nyt vaikeuksissa, vahvistaa Kuusisto.

Vaikka Veskan arvo on Kuusiston vuosina noussut kohisten, ei sijoittaja ole lyömässä kasvua lihoiksi. Kuusisto vakuuttaa olevansa Partolassa ”yrittäjähenkisesti pitkäntähtäimen suunnitelmalla”.

– Partolan tarina on vielä kesken, vahvistaa Marko Kuusisto.