Kohuavustaja Terhi Kiemungin poika on Tampereen Odin-pomo

Ville Kuusinen on kohua kirjoituksillaan herättäneen Terhi Kiemungin poika. Perussuomalainen Kiemunki työskentelee kansanedustaja Lea Mäkipään avustajana. Takku.net/Terhi Kiemunki

Pekka Ruissalo

Anarkistisen takku.netin tiedotteessa kerrotaan, että Ylöjärven Vuorentaustan tila on vuokrattu Ville Kuusiselle Kuusista kutsutaan tiedonannossa Odinin sotilaiden "Tampereen johtohahmoihin kuuluvaksi".

Vuorentaustassa sijaitsevaa tilaa hallinnoiva Jari Helminen vahvistaa vuokranneensa tilan Kuusiselle.

– Korostan sitä, että kun tilaa käytetään asiallisesti, se riittää minulle. Kuusisen osalta ongelmia ei ole ollut, Helminen sanoo.

Ville Kuusinen on kohuteksteillään huomiota herättäneen Terhi Kiemungin poika. Tamperelainen Kiemunki oli otsikoissa viimeksi keväällä, kun hän julkaisi paljon keskustelua herättäneen "pääsiäispäivityksensä". Siinä ihmeteltiin värikkäin sanakääntein virpovia muslimilapsia. Tamperelainen uutisoi asiasta tuoreeltaan.

Kiemungin asemasta kansanedustajan avustajana keskusteltiin tapahtuneen jälkeen. Kansanedustaja Lea Mäkipää ei avustajansa päätä silitellyt. Kiemunki selvisi tapauksesta varoituksella ja jatkaa töitään Mäkipään avustajana. Jatkokausi Perussuomalaisten puoluevaltuustossa jäi sen sijaan haaveeksi. Sapiskaa tuli myös puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalolta

Aiheeseen liittyvää

  1. Terhi Kiemungille moitteita valtuustosta 7.4.2016 9:39

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut