Perinteinen tukku lähti Tampereellakin kuluttaja-asiakkaiden verkkokauppaan – "Markkinamuutos ja siitä aiheutuva digiloikka muuttaa pysyvästi kuluttajakäyttäytymistä"

Kuvituskuva. Antti Sepponen
Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Vuodesta 1901 tukkukauppaa harjoittanut Wihuri Oy Aarnion Metro-tukku on avannut emetro.fi-verkkokauppansa kuluttaja-asiakkaille.

Verkkokauppa toimittaa ostoksia tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Oulussa asuvien kuluttaja-asiakkaiden kotiovelle.

Toiminnan historiallisella laajentamisella perinteikäs tukkuliike vastaa kaupan alalla tapahtuvaan voimakkaaseen murrokseen.

– Koronapandemian aiheuttama markkinamuutos ja siitä aiheutuva digiloikka muuttaa pysyvästi kuluttajakäyttäytymistä. Haluamme olla mukana tässä murroksessa, sanoo Metro-tukun toimialajohtaja Juha Mattila tiedotteessa.

Ruoan verkkokauppa lisääntyy räjähtävällä tahdilla, ja varsinkin koronapandemian aikana tilaus- ja kuljetuspalvelut ovat nousseet omaan arvoonsa.

Aiemmin ainoastaan ravintola- ja vähittäiskauppa-asiakkaille avoinna olleella Metro-tukulla on noin 20 000 tuotteen valikoima tuoretuotteita, elintarvikkeita, pakasteita ja päivittäisiä käyttötavaroita sekä kattava juomavalikoima.

– Ruoan verkkokauppa ei ole enää tulevaisuutta, vaan se on tätä päivää. Otamme tulevaisuuden kannalta tärkeä askeleen. Ennen muuta se tarjoamme kuluttajille huippumahdollisuuden tehdä järkeviä ostopäätöksiä ostamalla esimerkiksi isompia tukkupakkauksia. Tästä voi olla suurta apua etenkin perheille, Juha Mattila sanoo.

Metro-tukut tarjoavat lisäksi valmiiksi mietittyjä ostokokonaisuuksia, kuten viikonloppuherkkuja sisältäviä ”weekend boxeja”.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut