Autokauppa sakkaa pahasti – uusien autojen tilaukset ennätyksellisen alhaalla

Huhtikuun aikana rekisteröitiin tiedotteen mukaan 5981 uutta henkilöautoa, joka on 38,6 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden huhtikuussa. Arkisto / Klaus Nurmi

Koronaviruksesta johtuva poikkeustilanne on hyydyttänyt autokaupan pahan kerran. Kevät on perinteisesti ollut autokaupan sesonkia, mutta ei tänä vuonna.

– Uudet ensirekisteröinnit lähes puolittuvat lähikuukausien aikana, sillä uusien autojen asiakastilaukset ovat viime viikkojen aikana olleet alempana kuin kertaakaan 2000-luvulla, sanoo Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio Autoalan tiedotuskeskuksen tiedotteessa.

Koronavirusepidemian aiheuttama poikkeustilanne vähentää ensirekisteröintejä muutaman kuukauden viiveellä, sillä vielä huhtikuussa rekisteröitiin pääosin 2–4 kuukautta sitten tilattuja autoja.

– Rekisteröinneissä pohjakosketus nähtäneen vasta loppukesällä, kun kilpiin menee poikkeuksellisen matalaa kevään tilauskantaa, jatkaa Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa.

Huhtikuun aikana rekisteröitiin tiedotteen mukaan 5 981 uutta henkilöautoa, joka on 38,6 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden huhtikuussa. Uusia henkilöautoja on vuoden alusta laskien rekisteröity 34 252, joka on 11,8 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Myös käytettyjen autojen kauppa oli selvässä laskusuunnassa – käytettyjä henkilöautoja myytiin huhtikuussa 42 652, joka on 18,5 prosenttia viime vuoden huhtikuuta vähemmän.

Pakettiautoja ensirekisteröitiin huhtikuussa 970. Määrä on 29,1 prosenttia pienempi kuin viime vuoden huhtikuussa. Tänä vuonna on ensirekisteröity 4 483 pakettiautoa, mikä on 15,4 prosenttia viime vuoden tammi-huhtikuuta vähemmän. Uusia kuorma-autoja rekisteröitiin huhtikuussa 287, joka on 19,4 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden huhtikuussa. Alkuvuoden aikana on ensirekisteröity 1 275 kuorma-autoa, joka on 5,2 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Linja-autoja on tammi-huhtikuussa ensirekisteröity 67. Määrä on 33,0 prosenttia viime vuoden alkua alempi.

Ensirekisteröintien romahtamisella on tiedotteen mukaan kauaskantoiset vaikutukset autokantaan, sillä autokannan uusiutuminen riippuu ensisijaisesti uutena ensirekisteröitävien autojen määrästä. Autokannan ikääntyminen hidastaa autokannan päästöjen vähenemistä.

Ensirekisteröintikehityksen vauhdittamiseksi autoala on ehdottanut nopeina elvytystoimina romutuspalkkion uusimista ja sähköautojen hankintatuen uudistamista, jotka piristäisivät uusien vähäpäästöisten autojen kysyntää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut