Kuva: No nyt on avokadolla kokoa – jättihedelmä pullahti Suomen kauppoihin

Kuvituskuva. Lukijan kuva

Jari Pietiläinen

Pääkaupunkiseudun Prismoissa on kuluneella viikolla ihmetelty hedelmä- ja vihannesosastolle ilmestyneitä jättisuuria avokadoja. Trooppisella hedelmällä on kokoa huomattavasti enemmän kuin tavallisesti: yksi kappale painaa lähemmäs kilon.

– Tämä lajike on kotoisin Dominikaanisesta tasavallasta ja kyllä se on paljonkin normaalia suurempi, myöntää hedelmä- vihannes- ja leipäsosaston tiiminvetäjä Marko Nyqvist kauppakeskus Jumbon Prismasta.

– Tilasimme ne tavalliseen tapaan keskusvarastosta ja oli aika yllätys meillekin, että ne ovat näin suuria.

Nyqvistin mukaan hedelmäjätit ovat kyllä tehneet kauppansa, mutta aivan käsistä niitä ei ole kuitenkaan viety.

– Tällä on hintana 5,50 euroa kilolta ja yksi hedelmä voi maksaa tuollaiset 4,50 euroa. Voi olla, että tämä hinta karkottaa jonkin verran ostajia, Nyqvist arvioi.

Hänen mukaansa myös avokadon sisällä oleva siemen on tavallista suurempi.

– Siitä ei ole vielä kokemusta, minkä kokoinen kasvi siemenestä tulee. Voihan olla, että kasvista tulee normaalia suurempi kun sen siemenkin on jo näin suuri, Nyqvist pohtii.

Vaikka Suomeen saapuneilla avokadoilla on mittaa ja painoa reilusti, niilläkin on vielä matkaa maailman suurimpaan avokadoon. Sellaisen kasvatti australialainen Anthony Llanos vuonna 1992 – ja painoa hedelmällä oli peräti 1,99 kiloa.

Tropiikissa avokadopuu kasvaa noin 20 metriä korkeaksi ja sen ikivihreät lehdet ovat 12–25 cm pitkiä. Hedelmä on 7–20 senttiä pitkä ja painaa 100–1000 grammaa. Siemenellä on mittaa kolmesta viiteen senttimetriin.

Suurimmat tuottajamaat ovat Meksiko, Indonesia, Yhdysvallat, Brasilia ja Chile.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Murtomiesten Bittimaatti-keikka meni pieleen Tampereella – IS: Tuhansien eurojen saalis jäi lattialle ja lopputuloksena oli vankeustuomio
  2. Kansanedustaja Pauli Kiuru sai odottamansa vastauksen ministeri Hanna Kososelta – "Nähdäkseni olisi voinut antaa jo yli kaksi viikkoa sitten"
  3. Tapahtumakesä toteutuu Pirkanmaalla, mutta erityisjärjestelyin – Lue tästä, miten
  4. Kolme tulipaloa Nokialla saman tien varrella – pelastuslaitos epäilee tahallaan sytytetyksi
  5. IL: "Hetken mielijohde" kävi tamperelaismiehelle kalliiksi – Suomi-konepistoolin kanssa kikkailu toi lopulta ehdollisen vankeusrangaistuksen sekä aseiden menetyksen
  6. Leväseuranta alkoi Pirkanmaalla – tänä kesänä seurataan kahta uutta paikkaa
  7. Keskustorin Nakkifakiiri avaa ovensa tauon jälkeen
  8. Pyörävarkauksien sesonkiaika on alkanut – varkauksia ainakin kahdeksan päivässä
  9. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?
  10. Nimitys: Suomen Suoramainonnan toimitusjohtajaksi Jari Mankonen
  11. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  12. Asemakaavamuutos tuo asuntoja Tampereen Vehmaisten liikekeskukseen
  13. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  14. Kesän yleisurheilukausi on vauhdissa myös Tampereella: Vehmaisten Urheilijat järjestää kovatasoisen moukarikilpailun
  15. Poika tuli kotiin – vuoden 2019 MM-pokaali löysi paikkansa Jääkiekkomuseosta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  2. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  3. Tapahtumakesä toteutuu Pirkanmaalla, mutta erityisjärjestelyin – Lue tästä, miten
  4. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  5. Kolme tulipaloa Nokialla saman tien varrella – pelastuslaitos epäilee tahallaan sytytetyksi
  6. Pirkanmaan SDP linjasi kenties ei-niin-yllättävän kannanoton – Kannattaa elokuussa hyvin tuttua kasvoa puheenjohtajaksi
  7. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  8. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  9. Murtomiesten Bittimaatti-keikka meni pieleen Tampereella – IS: Tuhansien eurojen saalis jäi lattialle ja lopputuloksena oli vankeustuomio
  10. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  11. Kansanedustaja Pauli Kiuru sai odottamansa vastauksen ministeri Hanna Kososelta – "Nähdäkseni olisi voinut antaa jo yli kaksi viikkoa sitten"
  12. Asemakaavamuutos tuo asuntoja Tampereen Vehmaisten liikekeskukseen
  13. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  14. Poika tuli kotiin – vuoden 2019 MM-pokaali löysi paikkansa Jääkiekkomuseosta
  15. Uutuuskirja: Raisa Räisäsen pikkusisko toivoo, että mahdollinen surmaaja tunnustaisi teon – "En usko, että siskoni kohtalo selviää enää muutoin"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.