Massunlastenpuiston yleissuunnitelma hyväksyttiin

Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Ranta-Tampellan alueelle Tampereen keskustaan pohjoisosaan sijoittuvan Massunlastenpuiston yleissuunnitelma hyväksyttiin Tampereen yhdyskuntalautakunnassa tiistaina.

Lautakunta haluaa, että toteutuksessa otetaan huomioon puiston mahdollinen ikärakenteeltaan laaja käyttäjäkunta. Erilaisen käyttäjäkunnan tarpeita huomioidaan muun muassa välinevalinnoissa.

Puisto on Ranta-Tampellan yhtenäisen rantapuistovyöhykkeen itäisin osa, olemassa olevaa Soukkapuistoa vastapäätä. Se sijoittuu Ranta-Tampellan kadun ja Näsijärven väliin ja sen itäpuolella on Naistenlahden venesatama.

Massunlastenpuisto sijoittuu täyttömaalle Näsijärven rantaan ja se muodostaa Ranta-Tampellan uuden rantapuistovyöhykkeen tilallisesti laajimman osan. Massunlastenpuistossa on vapaamuotoisia peli- ja oleskelunurmia, laituri istuskelua ja uimassa käyntiä varten sekä erilaisia penkkejä ja keinuja levähtämiseen ja istuskeluun.

Rantaluiska on tehty käyttäen suurikokoisia luonnonkiviä ja lohkareita.

Puiston kulkureitit tarjoavat rauhallisemman vaihtoehdon vilkkaalle seudulliselle kevyen liikenteen reitille. Puiston kautta pääsee kulkemaan myös aallonmurtajalle. Loivapiirteiset maastonmuotoilut, kumpareet ja istutusalueet rajaavat peli- ja oleskelualueita ja antavat tuulensuojaa.

Yleissuunnitelma kustannusarvioineen hyväksyttiin yksityiskohtaisemman puistosuunnitelman pohjaksi. Massunlastenpuiston kustannusarvio on noin 890 000 euroa.

Puiston käsiteltävä pinta-ala on noin 11 000 neliömetriä, joten neliökustannukseksi muodostuu noin 65 euroa.

Massunlastenpuiston puiden, istutusten, toimintojen, kalusteiden ja varusteiden sijaintipaikat ja määrät ovat yleissuunnitelmassa ohjeellisia, ja niitä tarkennetaan puiston rakennussuunnittelun aikana.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut