Kierrätysinto kasvussa Tampereella – Tässä ovat syyt

YMPÄRISTÖ Tampereella on helpotettu kierrättämisen mahdollisuutta taloyhtiöissä.

Jyrki Finnilä kertoo lasin ja metallin ilmaiskeräämisen tihentäneen jätteenkeräysväliä Tampereella. Hänen mukaansa ajojen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti vuodesta 2015. Sonja Sivonen

toimitus

Tampereella oli vielä vuonna 2015 vain 650 kiinteistöä, jossa oli metallin- ja lasinkeräys. Tuolloin oli myös maksullista kierrättää lasia ja metallia. Siihen tuli kuitenkin muutos vuonna 2016, kun Pirkanmaan Jätehuolto alkoi tarjota keräysastioita ja -palveluita ilmaiseksi.

Lasi- ja metalliastiat saa meiltä ilmaiseksi, jos taloyhtiössä on jo biojäteastia.”

– Lasi- ja metalliastiat saa meiltä ilmaiseksi, jos taloyhtiössä on jo biojäteastia. Tällä hetkellä lasia ja metallia kierrätetään Tampereella yli 4000 taloyhtiössä, kertoo ympäristökouluttaja Erkki Piippo Pirkanmaan Jätehuollosta.

Tampereella on mahdollista hoitaa jätteet ympäristöystävällisesti oikeaan osoitteeseen, vaikka omassa taloyhtiössä ei olisikaan kattavasti kierrätysastioita. Jokainen voi katsoa oman asuinalueensa kierrätyspisteen verkosta osoitteesta www.kierratys.info Tällä hetkellä taloyhtiöissä on jätteenhuoltomääräyksen mukaan oltava sekajätteen- ja biojätteenkeräys. Jätteet voi viedä ekopisteeseen, jos kiinteistöllä ei ole hyödynnettäville jätteille omaa keräystä.

– Osa tamperelaisista lajittelee jätteet, mutta kaikkia kaupunkilaisia ei kierrättäminen oikein kiinnosta. Ilmiö johtuu muun muassa ihmisten arvovalinnoista, tiedostavuudesta ja resursseista. Teemme valistustyötä ekologisen ja taloudellisen kierrätyskulttuurin edistämiseksi, mutta mikään tiedottaminen ei auta, jos kierrättämiseen ei ole resursseja, kuten riittävästi tilaa eri jäteastioille, Piippo toteaa.

Ympäristökouluttaja neuvoo taloyhtiöitä ottamaan yhteyttä Pirkanmaan Jätehuoltoon, jos lasin ja metallin haluaa kierrättää maksuttomasti ja oikeaoppisesti.

– Teemme taloyhtiön kanssa jätteenkeräyssopimuksen, joka on siis kiinteistökohtainen. Osassa tuotteitta on kuitenkin niin sanottu tuottajavastuu. Tuottajien vastuulla on esimerkiksi paperinkeräys, ja pakkaajatkin hoitavat omaa keräystään ekopisteissä. Näillä on oma osansa kierrätyskulttuurissa, Piippo toteaa.

Tampereella edistetään kierrättämiskulttuuria muun muassa ilmaispalveluilla. Pirkanmaan kierrätys ja työtoiminta ry:n auto hakee Tampereen alueelta ja lähikunnista maksutta ehjiä, puhtaita ja käyttökelpoisia huonekaluja. Huonekalunoudon yhteydessä otetaan vastaan esimerkiksi stereoita, dvd-soittimia ja digibokseja.

– Kotitalouksilta haetaan myös maksutta korkeintaan viisi vuotta vanhoja kylmälaitteita, pesukoneita, helloja ja ATK-laitteistoja. Noudon yhteydessä vastaanotetaan lisäksi muuta käyttökelpoista kodin pientavaraa ja elektroniikkaa. Taulutelevisiot noudetaan yksittäin, mutta putkitelevisioita tai -näyttöjä ei noudeta, yhdistykseltä kerrotaan.

Nextiili-paja Nekalan toimipisteen yhteydessä vastaanottaa kuivat ja puhtaat kodintekstiilit. Paja ei ota vastaan raskaita tekstiilejä kuten mattoja, patjoja tai tyynyjä.

Näinkin voi kierrättää

Pirkanmaan kierrätys ja työtoiminta ry:n noutoauton voi tilata numerosta 045 882 4066.

Yhdistyksen tarkoituksena on olla kotitalouksille ja yrityksille taho, joka helpottaa tavaroiden kierrättämistä tai uusiokäyttämistä mahdollisimman tehokkaasti.

Yhdistys pyrkii toiminnallaan ehkäisemään syrjäytymistä tarjoamalla työtä, koulutusta, valmennusta ja elämänhallintaan liittyviä tietoja ja taitoja kierrätyskeskuksessa ja muissa kierrätystapahtumissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Hyvä kunto näkyy varmasti ulospäin" – Näin Apulannan Ville jätti 30 kiloa salille
  2. "Tässä on biisi, joka on yhtä hyvä kuin Tahdotko mut tosiaan, ehkä vielä vähän parempikin" – Vertaa itse, jos et usko Costelloa
  3. UFF tuo vintagea Hämpille – Uusi myymäläkonsepti tuodaan Helsingin hipsterikaupunginosista Tampereelle
  4. Barbi-tv-gladiaattori Nokialta iloitsee, kun nuoret naiset pitävät kroppansa kunnossa – ”Kun poikkeaa massasta, herättää sekä ihastusta että hieman vihastusta”
  5. OnniBus.com tuplaa liikenteensä, palauttaa myös yhden Tampereen-reitin – "Uskon positiivisen kehityksen jatkuvan"
  6. Venla lopetti järkyttävän finaalitappion jälkeen ja lähti Kanadaan – "Haluan siirtyä pois mukavuusalueelta"
  7. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  8. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  9. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  10. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  11. Laivalla toiseen suuntaan, pyörällä takaisin – Näsijärvelle on tulossa uudenlaisia lähimatkailupaketteja
  12. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  13. Tampereen yliopistoon päässeet varmistuneet – Korona lisäsi opiskelemaan pääseviä lähes 200:lla
  14. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  15. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Barbi-tv-gladiaattori Nokialta iloitsee, kun nuoret naiset pitävät kroppansa kunnossa – ”Kun poikkeaa massasta, herättää sekä ihastusta että hieman vihastusta”
  2. OnniBus.com tuplaa liikenteensä, palauttaa myös yhden Tampereen-reitin – "Uskon positiivisen kehityksen jatkuvan"
  3. UFF tuo vintagea Hämpille – Uusi myymäläkonsepti tuodaan Helsingin hipsterikaupunginosista Tampereelle
  4. Tampere saa maisemasillan – Autoilta jo neljä vuotta sitten vapautunut Näsinsilta on muuttumassa ensi vuonna puistoksi, johon tulee myös korkeuseroja
  5. Lehdet: Pate Mustajärvi meni naimisiin
  6. Laivalla toiseen suuntaan, pyörällä takaisin – Näsijärvelle on tulossa uudenlaisia lähimatkailupaketteja
  7. Lukijaraati: Sanna Marinin suosio hurjissa lukemissa – Joka kolmas antoi kympin
  8. "Tässä on biisi, joka on yhtä hyvä kuin Tahdotko mut tosiaan, ehkä vielä vähän parempikin" – Vertaa itse, jos et usko Costelloa
  9. Tampereelle uusi luonnonsuojelualue – Tampereen kaupunki saa yli 11 hehtaarin alueen rauhoittamisesta 79 000 euroa
  10. Koronakevät koetteli: tuntemattomat eivät saaneet halata Eila-mummia – Nyt teatterineuvos saunoo, ui ja nauttii saaressa
  11. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  12. "Hyvä kunto näkyy varmasti ulospäin" – Näin Apulannan Ville jätti 30 kiloa salille
  13. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  14. Venla lopetti järkyttävän finaalitappion jälkeen ja lähti Kanadaan – "Haluan siirtyä pois mukavuusalueelta"
  15. Tampereen yliopistoon päässeet varmistuneet – Korona lisäsi opiskelemaan pääseviä lähes 200:lla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.