Muumimuseo avautui – Tungosta oli jo heti aamusta

Sofia Jansso (vas.), Anna-Kaisa Ikonen ja Pauliina Ahokas leikkasivat juhlavasti nauhan ja julistivat Muumimuseon avatuksi. Joel Oikari

toimitus

Uusi muumimuseo avasi ovensa Tampere-talossa juhlallisin menoin lauantaina, ja ohjelmistoa on myös sunnuntaina. Tampere-talon edusta kuhisi jo aamulla niin tamperelaisia, muualta Suomesta tulleita, kuin innokkaita ulkomaalaisiakin kävijöitä. Tekemistä riitti alueella niin ulkona kuin sisälläkin, Sorsapuiston ja Tampere-talon täyttyessä monenlaisista pisteistä joissa ihmisille tarjottiin touhua ja tietoa. Tamperelainen piti omassa kojussaan lapsille piirtokilpailun lehden jakamisen ohessa.

Muumimuseon uudistuneeseen kokonaisuuteen pääsi tutustumaan avajaisseremonian jälkeen, jossa pidettiin muutama lyhyt puhe, jota seurasi perinteikäs nauhan leikkaaminen. Muumimuseo on ensisijaisesti taidenäyttely, vaikka se onkin saanut uuden toiminnallisemman ilmeen vanhaan verrattuna, eikä kyseessä olekaan mikään teemapuisto. Uusi äänimaailma ja pimeähkö valaistus tuovat näyttelyyn selvästi erilaisen tunnun Tampereen Taidemuseon kellarissa olleeseen Muumilaaksoon verrattuna, vaikka teokset ovat samoja.

Uusia lisäyksiä ovat myös näyttelytilan toiminnalliset elementit, kuten taikurin hattu sekä hattivattien koristama seinä, jotka molemmat reagoivat kävijään. Perusnäyttely "Kuinkas sitten kävikään?" etenee Tove Janssonin kirjojen mukana aikajärjestyksessä. Ensimmäiset kävijät kokivat koko tapahtumien kirjon monin eri tavoin.

– Muumimuseo oli siisti ja tyylikkäästi tehty, tosin hieman liian pimeä pienille lapsille, kommentoi Hannu Aspelin

– Tapahtuma on tosi mukava, ja sääkin saapui mukavasti paikalle, nauraskelee Victor Jason Tampere-talon ulkopuolella, Muumien Viidakkoseikkailu-esityksen jälkeen.

– Kivasti on erilaista toimintaa, mutta miksi kaikki on maksutonta ja itse museo sitten maksaa? mietti Hanna tapahtumajärjestelyistä.

Tapahtuma veti puoleensa myös paljon kotimaista ja ulkomaista mediaa, ja onkin varmasti viikonlopun kuumimpia puheenaiheita niin meillä kuin maailmallakin.

Teksti: Joel Oikari

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.