Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tamperelainen konkaripoliisi jää eläkkeelle – Pasi Mettälä vetämään rikostutkintaa ja -torjuntaa

Rikosylikomisario Pasi Mettälä on nimitetty rikostorjuntasektorin johtajaksi rikosylikomisarion virkaan.

Mettälä toimii tällä hetkellä Sisä-Suomen poliisilaitoksen Pirkanmaan tutkintayksikön johtajana.

Mettälä aloittaa uudessa tehtävässä 1. kesäkuuta.

– Siirryn hyvällä mielellä hoitamaan tätä uutta tehtävää, kun tiedän asioiden olevan edeltäjäni jäljiltä hyvässä hoidossa. Olen kiitollinen valinnastani ja luottamuksesta ja odotan innolla uutta, Mettälä toteaa Sisä-Suomen poliisin tiedotteessa

Aikaisempi rikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Ilkka Laasanen jää eläkkeelle.

Mettälä on toiminut tutkinta- ja muissa rikostorjuntatehtävissä 90-luvulta lähtien. Mettälä on toiminut poliisissa tutkinnanjohtajana ja tutkintaryhmien esimiestehtävissä Tampereella, Helsingissä ja keskusrikospoliisissa sekä lisäksi Tullihallituksessa ja Eteläisessä tullipiirissä. Lisäksi Mettälä on työskennellyt poliisiuransa alkuvaiheessa järjestyspoliisitehtävissä.

Mettälä on suorittanut poliisin perustutkinnon vuonna 1991. Hän on valmistunut hallintotieteiden maisteriksi vuonna 2008.