Tampere pääsi innovaatiopääkaupunki-kisan finaaliin – Pääpalkinto 1 000 000 euroa!

Petteri Mäkinen

Tampereen kaupunki on valittu Euroopan innovaatiopääkaupungin tittelistä kilpailevien 10 finalistin joukkoon Euroopan komission The European Capital of Innovation Award – iCapital -kilpailussa.

Muut finalistit ovat Århus, Berliini, Kööpenhamina, Helsinki, Nizza, Pariisi, Tel Aviv ja Toulouse. Kilpailuun tuli yhteensä 32 hakemusta.

Palkinto julkistetaan marraskuussa.

– Euroopan innovaatiopääkaupunkikilpailun finaalipaikka huippukovien hakijoiden joukossa on hieno tunnustus Tampereelle, sen osaamiselle ja tamperelaiselle yhdessä tekemisen mallille älykkään ja kestävän kaupungin rakentamisessa. Olen luottavainen, että Tampereella on hyvät mahdollisuudet edetä aina kilpailun voittoon asti, toteaa Tampereen pormestari Lauri Lyly

Euroopan innovaatiopääkaupunki -kilpailussa haetaan kaupunkia, jossa innovaatiotoiminta perustuu julkisen sektorin, yritysten, yhteisöjen, korkeakoulujen ja kaupunkilaisten väliseen vuorovaikutukseen ja kehittämiseen.

Tampereen kaupunki osallistui kilpailuun Grow.Smart.Together -ehdotuksella, jossa esiteltiin innovaatioalusta-ajattelua ja toimintaa Hiedanrannan alueen kehittämisen ja esimerkkien kautta - kuinka kaupunkilaiset, yritykset, yliopistot, yhteisöt ja kaupungin hallinto kehittävät kaupunkia yhdessä.

– Korostamme hakemuksessa erityisesti Hiedanrantaa täysin uudenlaisena, älykkäänä ja ihmisläheisenä kaupunkikehityksen ja palveluiden kehitysympäristönä. Kuvaamme nimenomaan Hiedanrannassa syntynyttä uutta tekemisen mallia: miten kaupunkilaiset ja yhteisöt itse luovat uutta toimintaa ja sitä kautta uusia palveluja ja työpaikkoja, kertovat Tampereen hakemuksen laatimisesta vastanneet Tampereen EU-yhteysjohtaja Hannele Räikkönen ja Suomen Itämeri-instituutin johtaja Esa Kokkonen.

Seuraavaksi kilpailu etenee 10 finalistikaupungin haastatteluihin Brysselissä 18. syyskuuta.

Kaikki finalistit kutsutaan myös kolmatta kertaa valittavan Euroopan innovaatiopääkaupunki -kisan julkistustilaisuuteen Lissaboniin marraskuuta.

Pääpalkinto on 1 000 000 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Suomen suurin kesätaidetapahtuma alkaa Tampereella lauantaina – Finlayson Art Area 2020 tuo luonnon 200-vuotiaalle tehdasalueelle, katso mitä tapahtuu!
  2. "Ulkonäössä on sekä Nuuskamuikkusta että Harpo Marxia" – Vuoden paras karikatyyrien kohde löytyi Tampereelta, katso riemukkaat kuvat!
  3. Koronakevään vaikeuksia hyvitetään – Tampereen kaupunki jakaa risteilylahjakortteja ikäihmisten omaishoitajille
  4. Kokeilu alkaa: Tampereella parannetaan pyöräilymahdollisuuksia, yksinsuuntaistakin kahteen suuntaan – Tunnetko jo nämä uudet liikennemerkit? Täältä niitä löytyy!
  5. Hervantajärvelle kohoaa 54 asunnon kerrostalo – Erikoisuus ylimmän kerroksen korkeat asunnot, joihin mahtuu parvi
  6. Kolumni: Kotimaa on mansikkainen – "Kaikki tämä ilman jonotusta ja stressiä, turvallisesti."
  7. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  8. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  9. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  10. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  11. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  12. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  13. Iso kiinteistökauppa Kangasalla – Teppo Numminen sijoittaa kuntoutuskeskukseen järven rannalla
  14. Lidlin jakelukeskuksissa kierrätetään kaikki jäte – saivat auditoinnissa korkeimman kierrätysluokituksen
  15. Oma raha: Nelikymppinen Tiina Nykyri hankki muhkean säästön vertailemalla sähkön ja vakuutusten hintoja – "Vielä kun saisi sähkönsiirronkin kilpailutettua"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Iso kiinteistökauppa Kangasalla – Teppo Numminen sijoittaa kuntoutuskeskukseen järven rannalla
  2. Tamperelainen siipiravintoloitsija aikoo tuoda Mike Tysonin Suomeen
  3. Ratikka pääsi Hervannan yöhön – Testiaikatauluun heti muutos: syy lentoliikenteessä
  4. Euroopan komissiolta synkkä arvio Pirkanmaan koronavaikutuksista – Onko syytä olla huolissaan, Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen?
  5. Hervantajärvelle kohoaa 54 asunnon kerrostalo – Erikoisuus ylimmän kerroksen korkeat asunnot, joihin mahtuu parvi
  6. "Monet asiakkaat kertoivat käyvänsä nyt meidän tukemisen vuoksi" – Näin kävi Paras Tamperelainen Noutoruoka 2020 -äänestyksessä! Katso top 20
  7. Kokeilu alkaa: Tampereella parannetaan pyöräilymahdollisuuksia, yksinsuuntaistakin kahteen suuntaan – Tunnetko jo nämä uudet liikennemerkit? Täältä niitä löytyy!
  8. Aloite: Keskustan viikonloppupysäköinti ilmaiseksi – "Oikeammin kohdennettu elvytystoimenpide kuin infrainvestointien kiihdyttäminen"
  9. Porvoon ampujaveljesten Tampereen takaa-ajon vaiheet tarkentuivat – Bensavarkaus Ristinarkun Shellillä, viisi laukausta Rantatunnelissa, kahdeksan murhanyritystä...
  10. "Ulkonäössä on sekä Nuuskamuikkusta että Harpo Marxia" – Vuoden paras karikatyyrien kohde löytyi Tampereelta, katso riemukkaat kuvat!
  11. 568 halusi ratikkakuskiksi Tampereelle – Näin valinnat tehdään ja koulutus etenee
  12. "Koeajoissa havaittiin puutteita ja välinpitämättömyyttä" – Ratikka on tästä viikosta eteenpäin pysyvä osa Tampereen liikennettä: kertaa täältä viisi isoa muutosta!
  13. Suomen suurin kesätaidetapahtuma alkaa Tampereella lauantaina – Finlayson Art Area 2020 tuo luonnon 200-vuotiaalle tehdasalueelle, katso mitä tapahtuu!
  14. Kolumni: Metsään meni! – "Kun ylittää metsän rajan ja pääsee luontoon, on myös lähempänä itseään"
  15. Sinilevätilanteessa radikaali käänne – Pirkanmaalla silti virallisia ja epävirallisia havaintoja

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.