Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nyt on aika vaikuttaa tavara-aseman kohtaloon – Morkun aukion suunnittelu alkaa

Morkun aukion ja Ratapihankadun asemakaavan muutostyö on käynnistetty. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on julkistettu tänään.

Suunnittelualueella sijaitsee rautatiehistoriaan liittyviä rakennuksia, joiden kohtalosta on väännetty kättä jo vuosia. Erityisesti tamperelaisia ovat puhuttaneet seuratalo Morkku ja vanha tavara-asema. Molemmat rakennukset ovat 110-vuotiaita.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaan asemakaavassa ratkaistava keskeinen kysymys on liikenneverkon ja arvokkaan kulttuuriympäristön yhteensovittaminen.

Kaupunki on myös aikeissa järjestää kaavaprosessin aikana tontinluovutuskilpailun mahdollisten uusien rakennuspaikkojen osalta.

Tampereen kaupunki järjestää Morkun aukiosta ja Ratapihankadusta yleisötilaisuuden maanantaina 11. syyskuuta kello 17–20 Galleria Nottbeckissä, joka sijaitsee osoitteessa Satakunnankatu 18.