Asemakaava hyväksyttiin – Tällaisen rakennuksen Otavalankadun vanhan kerrostalon paikalle saa rakentaa

Nykyisen rakennuksen korvaavan uudisrakennuksen rakentamisen mahdollistava asemakaava Otavalankadun ja Tuomionkirkonkadun kulmaan on hyvksytty Tampereen yhdyskuntalautakunnassa.

Asemakaava menee kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Ydinkeskustassa Kyttälässä olevalla kaava-alueella on vuonna 1925 valmistunut kerrostalo, jossa on kolme asuinkerrosta, osittain maanpäällinen kellarikerros ja korkea ullakko. Rakennus- ja huoneistorekisterin mukaan rakennuksessa on 21 asuinhuoneistoa.

Rakennus on kärsinyt pahoista sisäilmaongelmista ja sille on myönnetty purkamislupa 6.7.2016.

Asemakaavassa alueelle muodostuu asuin- ja liikerakennusten tontti sekä jalankululle ja polkupyöräilylle varattua katualuetta, jolla huoltoajo ja tontille ajo on sallittu. Tuomiokirkonkadun leveys kasvaa kahdestatoista neljääntoista metriin.

Tontin rakennusoikeus on 6400 kerrosneliömetriä, missä on aiempaan lisäystä 1630 kerrosneliömetriä.

Tuomiokirkonkadun puolella sallitaan viisi ja Otavalankadun puolella kuusi täyttä kerrosta, joiden lisäksi tulevat katon jyrkän sivulappeen sisään jäävät kerrokset sekä näiden yläpuolella sallittu Tuomiokirkonkadun suuntainen rakennuksen ylin osa.

Rakentaminen tulee toteuttaa alueen kaupunkikuvalliset arvot huomioon ottavalla tavalla.

Tontille saa rakentaa enintään kahteen tasoon sijoittuvia maanalaisia tiloja. Ajoyhteys maanalaiseen tilaan voidaan järjestää Otavalankadulta ja sisäpihalle Tuomiokirkonkadulta.

Rakennus on rakennettava rakennusalojen kadun ja tontin puoleisiin rajoihin kiinni. Katu-tasoon tulee sijoittaa liike-, toimisto- ja palvelutiloja. Julkisivujen materiaalien ja rakennustaiteellisen käsittelyn tulee sopeutua ympäröiviin rakennuksiin ja korttelikokonaisuuteen. Julkisivujen pääasiallisena pintakäsittelynä tulee käyttää rappausta.

Kaavaehdotus ei estä olemassa olevan rakennuksen Otavalankadun puolen osan tai julkisivun säilyttämistä. Katualueen osalta kaavan toteuttaminen edellyttää rakennuksen Tuomiokirkonkadun puoleisen sivun purkamista sekä muun muassa katusuunnitelman laatimista.

Kaavamuutosta haki kiinteistön omistava asunto-osakeyhtiö.

Lue lisää aiheesta

Mainos: Accountor

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut