Kolumni: Tamperelaista mielikuvademokratiaa

toimitus

Tampereen valtakoalitio nosti pormestariohjelmassa luvatun tiedolla johtamisen uudelle tasolle kun tuhansia pöytäkirjoja ja asiakirjoja poistettiin kaupungin verkkosivuilta.

Tampereen valtuuston, hallituksen ja lautakuntien pöytäkirjat on nähtävissä netissä vain reilun puolen vuoden ajalta. Tämä on ongelma.

Ilman kaikkien saatavilla olevaa julkista tietoa demokratia näivettyy. Tieto mahdollistaa osallistumisen vaihtoehtojen arvioimiseen, päätöksien valvontaan ja tosiasioihin perustuvan mielipiteen muodostamiseen.

Käytännössä kaikki Tampereen isommat hankkeet kestävät vuosia. On mahdotonta vaikuttaa asioihin tai edes seurata toteutuvatko hankkeiden yhteydessä luvatut myönteiset asiat, jos niistä ei saa tietoa.

Tein tammikuussa valtuustoaloitteen siirtymisestä Helsingin kaupungin käytäntöön säilyttää pöytäkirjat netissä luettavana kymmenen vuoden ajan. Esitin myös, että salatun asian osalta on käytävä ilmi mistä on kysymys ja millä perusteilla asia on päätetty salata.

Salailuun, tarkoituksenhakuiseen valmisteluun ja mielikuviin perustuva päätöksenteko ei vain heikennä demokratiaa. Mielikuvademokratia myös lisää kustannuksia.

Olisiko Rantaväylän tunneli hyväksytty valtuustossa, jos sen edellyttämät maanalainen keskustaliittymän ja Kunkun parkin kustannukset olisi käsitelty samassa yhteydessä?

Myös Kansi- ja Areena -hanke olisi todennäköisesti kaatunut, mikäli se olisi käsitelty avoimesti ja julkisesti.

Raitiotiehankkeen toteuttamiseksi perustettiin julkisuuslain ulkopuolella toimiva uusi osakeyhtiö.

Virkamiehille annettu lupa valmistella Tampereen Sähkölaitoksen myyntiä ei sisällä velvollisuutta antaa julkisuuteen väliaikatietoja.

Kyseiset hankkeet mahdollistuvat vain mielikuvilla. Julkisuudelta piilossa, vajavaisin ja tarkoituksenhakuisin tiedoin.

Kyse ei ole vain edellä mainituista megahankkeista, vaan yleisestä linjauksesta. Salailusta on muodostunut uusi päätöksenteon tapa. Tämä maksaa liikaa.

Tampereen velkaantumistahti on miljardien eurojen megahankkeiden seurauksena riistäytynyt käsistä. Tänä keväänä kaupungin on laadittava raju talouden tasapainottamisohjelma.

Miten se onnistuu oikeudenmukaisesti ilman avointa tietoa eri vaihtoehdoista, osallistumista arviointeihin ja julkista päätöksentekoa?

Aarne Raevaara

kaupunginvaltuutettu

(VaTa, oppositio)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronakevät koetteli: tuntemattomat eivät saaneet halata Eila-mummia – Nyt teatterineuvos saunoo, ui ja nauttii saaressa
  2. Pakina: Mistä tuntee sivistysvaltion? – "Eikö muistomerkkien tuhoaminen ole historian väärentämistä"
  3. Nyt se on selvitetty: mitä Tampereen yrittäjät ovat ammatiltaan? – Katso yrittäjien ammattien top 10
  4. Lehdet: Pate Mustajärvi meni naimisiin
  5. Matkustusrajoitusten purkaminen näkyy jo – Poliisilta 6 euron arvoinen säästövinkki
  6. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  7. Lukijalta: Eurooppa kaipaa konfederaatiota – "EU kaipaa modernia reformaatiota yhteisvastuun muotoon kääritystä anekaupasta"
  8. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  9. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  10. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  11. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  12. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat
  13. Mihin nyt saa matkustaa ja mihin ei? Tässä lista maista, joista tulevien ei tarvitse jäädä karanteeniin
  14. Katso kuvat: TPV kohtasi JVG:n – Tamperelaiset futistytöt kokivat jymy-yllätyksen Helsinki Cupin avauksessa
  15. Tulli varoittaa: Nuuskan kaltaisissa tuotteissa ylenpalttisesti nikotiinia – "Voisi verrata lääkeväärennöksiin"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tampere saa maisemasillan – Autoilta jo neljä vuotta sitten vapautunut Näsinsilta on muuttumassa ensi vuonna puistoksi, johon tulee myös korkeuseroja
  2. Tampereelle uusi luonnonsuojelualue – Tampereen kaupunki saa yli 11 hehtaarin alueen rauhoittamisesta 79 000 euroa
  3. Lukijaraati: Sanna Marinin suosio hurjissa lukemissa – Joka kolmas antoi kympin
  4. Lehdet: Pate Mustajärvi meni naimisiin
  5. 24-vuotias Tomi kadoksissa viime perjantaista – Tuoreesta tiedosta, soita 112:een
  6. Matkustusrajoitusten purkaminen näkyy jo – Poliisilta 6 euron arvoinen säästövinkki
  7. Wellnessmalli-kisan tamperelaisfinalisti Salli Leppäkoski: ”Pyrin toiminnallani rohkaisemaan kaikkia seuraamaan unelmiaan”
  8. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  9. Ratikalle uusi haaste – Nyt ajetaan 84 tonnin ratikalla edestakaisin Hermiankatua, kyydissä hiekkasäkkejä
  10. Oliko siitä mitään hyötyä? Tuleeko siitä melua, pölyä ja päästöjä? – Rantatunnelin vaikutuksista kattava kysely
  11. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  12. Moottoripyöräilijä ajoi 143 km/h Teiskontiellä
  13. Katso kuvat: TPV kohtasi JVG:n – Tamperelaiset futistytöt kokivat jymy-yllätyksen Helsinki Cupin avauksessa
  14. 16-vuotias nuori mies vangittu Haapalinnan tapahtumista
  15. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.