Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näkökulma: "Olin mukana keräämässä varoja lelusalakuljettajalle"

Perjantain Pressiklubin jälkeen on ehkä minunkin syytä sanoa sananen Rami Adham -tapauksesta.

Toimittajana en ole kirjoittanut hänestä sanaakaan, mutta yksityishenkilönä osallistuin lelujen ja varojen keräämiseen Suomi Syyria Yhteisö ry:lle ystävieni organisoimassa Helsinki auttaa -talviriehassa 14.2.2016.

Spämmäsin tapahtumalla Facebookissa niin paljon, että joku ehkä muistaa sen.

Kun minua pyydettiin mukaan, en ollut kyseisestä tahosta koskaan kuullut.

Tarkistin taustoja vain sen verran, että yhdistys tosiaan löytyi virallisesta rekisteristä.

Lisäksi halusin, että tapahtuman tuotto julkaistaan eurolleen, kuten tehtiinkin ilman ensimmäistäkään vastalausetta. Summa oli 3 326 euroa.

Ennen tapahtumaa perehdyin Syyrian sotaorpojen tilanteeseen pääasiassa yhdistyksen Facebook-sivulla.

Siellä oli (ja on edelleen) järisyttävät määrät sydäntäsärkevää materiaalia, kuvia ja videoita lapsiuhreista. Materiaalia, jollaista perinteinen media ei ikinä julkaisisi.

Ahdistuin ilman muuta, ja koin pakonomaista tarvetta tehdä edes jotain näiden lasten hyväksi.

En hetkeäkään ajatellut, että tässäpä puhdas pulmunen.

Ramin tapasin ensimmäisen ja ainoan kerran tapahtumassa. Hän oli karismaattinen ja vakuuttava, mutta en hetkeäkään ajatellut, että tässäpä puhdas pulmunen. Olihan jo lähtökohtana se, että hän salakuljetti leluja eli toimi jo siinä laittomasti.

Joskus päämäärä oikeuttaa keinot, ajattelin.

Halusimme auttaa syyrialaislapsia, joiden valtava hätä on kiistaton.

Tapahtumassa me vapaaehtoiset ohjasimme Ramin ja muiden yhdistyksen edustajien luokse kaikki toiminnasta ja varainkeruusta kiinnostuneet, myös toimittajat.

Lisäksi media pyysi kommentteja vapaaehtoisilta ja yleisöltä.

Moni meistä antoi tapahtumalle kasvonsa.

Me kaikki olimme paikalla vain ja ainoastaan siksi, että halusimme auttaa sodan keskellä eläviä syyrialaislapsia, joiden valtava hätä on kiistaton.

Myös oma lapseni osallistui tapahtumaan ja lahjoitti pehmolelujaan.

Me vapaaehtoiset pyöritimme tapahtumassa lapsille ongintaa ja pomppulinnaa, ja ruokateltassa myimme kasvisruokaa, jonka raaka-aineet oli saatu pitkälti lahjoituksena yrityksiltä, muutaman tehokkaan vapaaehtoisen suuren työn tuloksena.

Myös oma lapseni osallistui tapahtumaan ja lahjoitti pehmolelujaan. Hän mainitsee asiasta joskus vieläkin, koska koki voineensa auttaa.

Meninkö siis halpaan kuin sinisilmäinen imbesilli? Olenko nolona?

Meninkö siis halpaan kuin sinisilmäinen imbesilli? Voi olla.

Vedinkö perheenjäseniäni mukaan toimintaan, jonka taustoja en ollut tarpeeksi tarkistanut? Kyllä.

Olenko nolona? En ole.

Jos yksikin sodan kauhujen keskellä elävä lapsi sai edes hetken iloa, tai pehmolelun hellittäväkseen siitä hyvästä, että seisoin työpäivän verran räntäsateessa, oli se sen arvoista.

Siitä olen nolona, että näiden lasten hätä ei meitä länsimaisia ihmisiä paljon hetkauta.

Kuinka moni tästäkin keissistä kierroksia ottanut on miettinyt, olisiko sota ja sen uhrit merkittävämpi asia käsiteltäväksi? Kuinka moni on tarjonnut vaihtoehtoisia tapoja saada apua Syyrian lapsille?

En keksi törkeämpää tekoa, kuin käyttää Syyrian sotaorpoja oman edun ajamiseen.

Mitä Rami Adhamiin ja hänen yhdistykseensä tulee, niin jos heidät todetaan syyllisiksi, on uskoni ihmisyyteen saanut peruuttamattoman kolauksen.

Tähän hätään en keksi törkeämpää tekoa, kuin käyttää Syyrian sotaorpoja oman edun ajamiseen.

Haluan silti huomauttaa, että Adham kieltää edelleen aktiivisesti kaikki syytökset yhdistyksen varojen väärinkäytöstä, mutta hän ei saa enää selityksilleen mediatilaa muualla kuin somessa. Hän on esimerkiksi julkaissut Facebook-sivullaan tunnin videon vastauksenaan syytteisiin.

Odotan siis tuomioistuimen päätöstä, koska syytökset ja tuomio ovat nähdäkseni kaksi eri asiaa.

Mutta pahalta kieltämättä näyttää, todella pahalta.

Jos tuomio tulee, olen syvästi pahoillani siitä, että vedin ihmisiä mukanani tapahtumaan, josta hyötyivät pimeääkin pimeämmät voimat.

Kirjoittaja on Etelä-Suomen Median toimittaja.