Antti Tuurin Tampere-kirja ensimmäistä näyttämölle

Antti Tuuri.

Petteri Mäkinen

Antti Tuurin romaani Kylmien kyytimies sovitetaan ensimmäistä kertaa näyttämölle tamperelaisessa Tukkateatterissa. Teoksen on dramatisoinut näytelmäksi ja sen ohjaa Tukkateatterille teatteri-ilmaisun ohjaaja Terhi Tuominen Näytelmän ensi-iltaa vietetään perjantaina 9. maaliskuuta.

Amerikasta palannut Jussi Ketola ja hänen Prokli-hevosensa kaapataan maaliskuussa 1918 Kauhavan asemalta junaan ja kohti Tampereen valtausta. Aseistakieltäytyjä ja sosialisti Ketolasta tulee näin osa valkoista armeijaa, jonka huoltojoukoissa hän kyyditsee niin haavoittuneita kuin kaatuneitakin.

– Tampereen taisteluista ja sisällissodasta tehdään paljon muitakin teatteriesityksiä. Meidän esityksemme kysyy, miten on mahdollista säilyttää oma aatteensa ja ihmisyytensä sodan keskellä. Voiko sodassa siis olla koskaan puolueeton, pohtii ohjaaja-dramatisoija Terhi Tuominen

Kylmien kyytimiehen näyttämöversiossa toiseksi päähenkilöksi Jussi Ketolan ohella nousee Prokli, pystypäinen ja utelias suomenhevostamma, joka kulkee Ketolan rinnalla läpi kansalaissodan kiivaimpien taistelujen.

Terhi Tuomisen edelliset ohjaustyöt Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia sekä Luvattu maa -suur(suomi)musikaali on valittu Mikkelissä vuosittain järjestettäville Työväen Näyttämöpäiville.

Antti Tuuri kuuluu Suomen tuotteliaimpiin kirjailijoihin. Proosateosten lisäksi hänen tuotantoonsa kuuluu kuunnelmia, näytelmiä, elokuva- ja tv-käsikirjoituksia, oopperalibrettoja sekä historiikkeja. Useita hänen teoksiaan on filmatisoitu, viimeisimpänä viime vuonna ensi-iltansa saanut Ikitie.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Ilves vai Tappara? – IS: Konkarihyökkääjä Petri Kontiola haluaisi pelata kiekkoa Tampereella
  2. Ylinopeus Kangasalla aloitti tapahtumasarjan, jonka seurauksena 1970-luvulla syntynyt mies vangittiin – Nyt miestä epäillään yhteensä kuudesta rikoksesta
  3. Terassilaajennuksia kaduille ja puistoihin, penkkejä ja pöytiä... – Näin Tampere vauhdittaa ravintolakesää 2020
  4. Nuori mies pakeni Tampereella poliiseja ja aiheutti lukuisia vaaratilanteita liikenteessä – Kaikki päättyi näyttävään kiinniottoon Hervannassa
  5. Koronapysähdys oli Astorille peiliinkatsomisen paikka – nyt ravintolasta on puhallettu pölyjä pois
  6. Nyt alkoi uintikesä! – Tampereen uimavesien lämpötiloja sekä levätietoja voi seurata karttapalvelun avulla
  7. Noutoruoka on Tampereella otettu omaksi, parasta take awayta äänestänyt jo yli 5000 – Tässä Paras Tamperelainen Noutoruoka 2020 top 10 juuri nyt
  8. Särkänniemi julkisti avauspäivänsä – sisään pääsee vain rajattu määrä asiakkaita kerrallaan
  9. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  10. Mikä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020? Äänestä täällä! – Korona-aika toi suosikkikisaan kuudennen sarjan
  11. Suomen Paras Luomuhevi -kisan voitto Tampereelle: "Jo kymmeniä vuosia tehty luomuvalikoiman eteen paljon töitä"
  12. Tampereen kirjastot avautuvat 1. kesäkuuta – Palveluihin tulee pieniä muutoksia
  13. Ajoneuvoliikenne Hakametsän jäähallin parkkipaikalle estetään perjantaista alkaen – Syynä nuorison häiritsevät kokoontumiset
  14. Suvivirsi soi tänä vuonna virtuaalisesti – mallia näyttävät kansanedustajat, Club For Five ja Tampereen konservatorio
  15. Tampereen Vihreät nimesi neljäkymmentä kuntavaaliehdokasta – "Ehdokastilanteemme on erinomainen"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.