Perussuomalaiset hämmästeli rasististen järjestöjen kieltopykälän päätöstapaa – "Kumpikaan ääripää ei ole hyvä"

Tampereen Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Lassi Kaleva. Arkistokuva. Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Tampereen kaupunginvaltuuston viime viikon maanantaina tekemä päätös rasistisiksi luokiteltujen järjestöjen vuokrakiellosta on sittemmin poikinut paljon keskustelua – ja vähän poruakin. Ensimmäisenä jälkimmäistä sai maistaa hankkeeseen kaupunginvaltuutettu Jaakko Mustakallio (vihr.), joka löysi nimensä vikkelästi erilaisten äärioikeistolaisten järjestöjen tiedotuksesta.

Esitys meni valtuustossa läpi yksimielisesti, mutta kaikki päättäjätkään eivät ole siihen täysin tyytyväisiä. Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Lassi Kaleva sanoo, että päätösehdotukseen tehdyt muutosesitykset herättivät ryhmässä närää ja ihmetystäkin.

– Tehtiin kaksi muutosesitystä, ensimmäisenä se ettei tiloja vuokrata YK:n rotusyrjinnän vastaista sopimusta rikkoviin tilaisuuksia. Se oli ok, mutta toisena muutoksena päätettiin, ettei tiloja vuokrata väkivaltaa tuottavaa toimintaa tai sen suunnittelua harjoittaville yhteisöille.

– Pidän väkivallattomuuden tukemista tietysti ehdottoman hyvänä asia, mutta tämä määrittely nähdäkseni pudottaa myös äärivasemmistolaiset toimijatahot pois. Kumpikaan ääripää ei ole hyvä, Kaleva sanoo.

Mustakallio arvostaa Perussuomalaisten ratkaisua asettua päätöksen taakse yksimielisesti. Kaleva puolestaan korostaa, ettei asian käsittely aiheuttanut eikä aiheuta ristiriitoja puolueiden väliseen yhteistyöhön.

Tamperelainen käsittelee teemaa seikkaperäisemmin keskiviikon lehdessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Katso kuvat: TPV kohtasi JVG:n – Tamperelaiset futistytöt kokivat jymy-yllätyksen Helsinki Cupin avauksessa
  2. Tampereelle uusi luonnonsuojelualue – Tampereen kaupunki saa yli 11 hehtaarin alueen rauhoittamisesta 79 000 euroa
  3. Tampere saa maisemasillan – Autoilta jo neljä vuotta sitten vapautunut Näsinsilta on muuttumassa ensi vuonna puistoksi, johon tulee myös korkeuseroja
  4. G Livelab Tampere täyttää 1 vuoden – Ensimmäisenä vuonna koronasta huolimatta 140 konserttia ja 24 000 asiakasta
  5. Lukijaraati: Sanna Marinin suosio hurjissa lukemissa – Joka kolmas antoi kympin
  6. Mihin nyt saa matkustaa ja mihin ei? Tässä lista maista, joista tulevien ei tarvitse jäädä karanteeniin
  7. Tulli on takavarikoinut kevään aikana ennätysmäärän nikotiinivalmisteita, varoittaa vaarasta – "Voisi verrata lääkeväärennöksiin"
  8. Wellnessmalli-kisan tamperelaisfinalisti Salli Leppäkoski: ”Pyrin toiminnallani rohkaisemaan kaikkia seuraamaan unelmiaan”
  9. Kuka nykypäivän vastarannankiiskistä olisi lähinnä Juicea, kirjailija Linda Huhtinen? – "Hän on vähän samankaltainen"
  10. Kolumni: Metsästystä ja luonnonsuojelua – "Eläinkolarien määrä kulkee käsi kädessä eläinkannan kanssa"
  11. Lukijalta: Vaitinaron lisäkaista kaikille – "Joukkoliikennekaistojen yhteydessä on jo havaittu, että ne ovat ruuhkien aikana lähes tyhjiä"
  12. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  13. 24-vuotias Tomi kadoksissa viime perjantaista – Tuoreesta tiedosta, soita 112:een
  14. Moottoripyöräilijä ajoi 143 km/h Teiskontiellä
  15. Nokialle suunnitellaan jätteenpolttolaitosta rakennusjätteelle – Polttojätettä käytetään rakentamisessa soran sijasta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tampere saa maisemasillan – Autoilta jo neljä vuotta sitten vapautunut Näsinsilta on muuttumassa ensi vuonna puistoksi, johon tulee myös korkeuseroja
  2. Lukijaraati: Sanna Marinin suosio hurjissa lukemissa – Joka kolmas antoi kympin
  3. Ratikalle uusi haaste – Nyt ajetaan 84 tonnin ratikalla edestakaisin Hermiankatua, kyydissä hiekkasäkkejä
  4. Oliko siitä mitään hyötyä? Tuleeko siitä melua, pölyä ja päästöjä? – Rantatunnelin vaikutuksista kattava kysely
  5. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  6. 24-vuotias Tomi kadoksissa viime perjantaista – Tuoreesta tiedosta, soita 112:een
  7. Tampereen kulttuuripääkaupunkihaulle uusi pomo – "Siirrymme nyt kriittiseen vaiheeseen"
  8. Myös naisepäilty vangittu Haapalinnan taposta - IS: Vangittuina ovat 35-vuotias äiti ja 16-vuotias poika, joilla on myös yhteistä rikoshistoriaa
  9. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  10. 16-vuotias nuori mies vangittu Haapalinnan tapahtumista
  11. Koronaviikkoina piknik-kalustoja puistoon lainanneet ravintoloitsijat palkittiin – "Toivottavasti meidän ei tarvitse tehdä tästä palkinnosta perinnettä"
  12. Wellnessmalli-kisan tamperelaisfinalisti Salli Leppäkoski: ”Pyrin toiminnallani rohkaisemaan kaikkia seuraamaan unelmiaan”
  13. G Livelab Tampere täyttää 1 vuoden – Ensimmäisenä vuonna koronasta huolimatta 140 konserttia ja 24 000 asiakasta
  14. Moottoripyöräilijä ajoi 143 km/h Teiskontiellä
  15. Teatteriarvio: Taikalamppu valaisee! – "Satumainen ohjaus sopii koko perheelle"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.