”Nykyinen politiikka ei uusiudu ilman nuoria”

ALL-YOUTH Nuorison vaikutusmahdollisuuksia pyritään parantamaan erillisellä hankkeella.

Lisää vastuuta nuorille. Kuvassa vasemmalta All Youth -hankkeen avaustilaisuuteen Tampereella osallistuneet Yaser Rahim, Joni Lehtinen, Roope Lehtonen, Teemu Kauppinen ja Manar Dahan. Matias Mäkiranta

toimitus

Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittama ALL-YOUTH – Kaikki nuoret haluavat määrätä elämästään – hanke alkoi aloitusseminaarilla tammikuussa. Hankkeen tavoitteena on edistää nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa yhteisöissään ja yhteiskunnassa.

Kuulostaa hienolta, mutta mitkä nuorison vaikutusmahdollisuudet todellisuudessa ovat?

– Haluamme kuuden vuoden päästä todeta että olemme tehneet nuorisolähtöistä tutkimusta. Hypoteesi on että päätöksenteossa jää tällä hetkellä piiloon paljon nuorten aktiivisuutta, tiivistää projektia johtava FT Reetta Toivanen Helsingin Yliopistosta.

Lukiolainen Joni Lehtinen tiivistää saman toisella tapaa.

– Jos vanhemmat sukupolvet pysyvät jatkuvasti nuoria ylempänä, ei politiikka onnistu uudistumaan tai kehittymään.

Hankkeeseen kuuluu viisi työpakettia, jotka tutkivat nuorten osallistumisen esteitä ja mahdollisuuksia, yhdenvertaisuutta, digitaalisia välineitä nuorten osallistamiseen, oikeudellisia esteitä nuorten osallistumisessa sekä nuorten osallistumista ja työllistymistä kestävään kehitykseen. Koko projektissa on mukana yhteensä 19 tutkijaa.

Toivasen mukaan nuorten vaikutusmahdollisuudet Suomessa eivät ole huonot, mutta eri asia on, ovatko vaikutustavat mieluisia.

– Monet nuorille suunnatut mallit ovat aikuisten suunnittelemia, eikä vaikuttaminen lähde aidosti nuorista.

Monissa aiheissa nuoret jäävät aliedustetuiksi itseään koskevissa asioissa.

– Kun miettii esimerkiksi presidentinvaaleja ei ihmetytä, että kaikki nuoret eivät ole vaaleista kiinnostuneita koska he eivät saa äänestääkään, kommentoi asiaan liittyen professori Päivi Honkatukia Tampereen yliopistosta.

Hankkeen avaukseen oli tammikuussa kutsuttu valitun tee- man mukaisesti myös nuoria, esimerkiksi toisen asteen opiskelijoita ja nuorisovaltuutettuja. Tapahtuman aikana nuoret jakautuvat erilaisiin työryhmiin, jotka pohtivat erilaisia teemoja.

– Tässäkin tilaisuudessa oli kuitenkin vähän ongelmana, että tiedotus ei tavoittanut kaikkia nuoria, kritisoi Tampereen yhteiskoulun lukiossa opiskeleva Teemu Kauppinen

ALL-YOUTH

Monitieteinen hanke, joka tutkii nuorten osallistumista ja kestävää hyvinvointia.

Sen avaustilaisuus järjestettiin Tampereella tammikuussa.

Kyseessä on Helsingin yliopiston, Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston yhteinen tutkimushanke.

Hankkeen rahoittaa Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nyt alkavat tärkeät viikot: kiinnostaako Tampere kotimaanmatkailijoita? – Näistä Tampereen kohteista haetaan tietoa netistä
  2. Poliisilta lisätietoa Haapalinnan tapahtumista: Yksi kuollut, yksi loukkaantunut vakavasti – Toinen epäilty alaikäinen
  3. Tätä taloa tehdään jo, vaikka tontilla ei näy mitään – Härmälään kohoaa puukerrostalo, jonka kylpyhuonekin tehdään elementtinä tehtaalla
  4. Olisiko 70-vuotias Juice suostunut koronakaranteeniin? – "Tuskin..."
  5. Tampere hakee aikuisia päivystämään suojateille koulujen alkaessa – Kouluja listalla 28
  6. Pilkington aloittaa isot yt-neuvottelut, koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä – "Liiketoiminnan yleiset näkymät ovat vaikeat "
  7. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"
  8. Hyvinvointi: Miia Hoisko, 37, omistaa 4 erilaista fillaria – "Yhdellä pyörällä ei pärjää, jos haluaa kehittyä useissa pyöräilylajeissa"
  9. Hyvinvointi: Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"
  10. Tärkeä tamperelainen: ”Ota opas, niin kuulet, mitä näet” – Anja on opastanut Tamperetta jo 40 vuotta
  11. Tiede: Sotahistoriaan erikoistunut arkeologi Jan Fast, 58, yrittää antaa nimen tuntemattomille sotilaille – "Hienointa olisi ollut vaikka nimi linkkuveitsessä, mutta missään ei ollut mitään viitettä"
  12. Tiede: Tapa, jonka mukaan isä saattaa tyttärensä alttarille, voi tuntua romanttiselta, mutta alkuperäinen ajatus ei sitä ole – "Ei ole perinteitä, joita olisi pakko noudattaa"
  13. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  14. ”Pysähtyminen teki hyvää” – Kohujulkisuudestakin tunnettu Henna Peltonen viettää tavallista perhearkea Pispalassa
  15. "En jaksanut olla tekemättä mitään" – Heti kohun aiheuttaneesta Pyrinnön jenkkivahvistuksesta vuosimallia 1974 tuli Suomeen amerikkalaisen ruuan lähettiläs

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Iso kiinteistökauppa Kangasalla – Teppo Numminen sijoittaa kuntoutuskeskukseen järven rannalla
  2. ”Pysähtyminen teki hyvää” – Kohujulkisuudestakin tunnettu Henna Peltonen viettää tavallista perhearkea Pispalassa
  3. Tampere hakee aikuisia päivystämään suojateille koulujen alkaessa – Kouluja listalla 28
  4. Poliisilta lisätietoa Haapalinnan tapahtumista: Yksi kuollut, yksi loukkaantunut vakavasti – Toinen epäilty alaikäinen
  5. Tamperelainen siipiravintoloitsija aikoo tuoda Mike Tysonin Suomeen
  6. Tätä taloa tehdään jo, vaikka tontilla ei näy mitään – Härmälään kohoaa puukerrostalo, jonka kylpyhuonekin tehdään elementtinä tehtaalla
  7. Suomen suurin kesätaidetapahtuma alkaa Tampereella lauantaina – Finlayson Art Area 2020 tuo luonnon 200-vuotiaalle tehdasalueelle, katso mitä tapahtuu!
  8. Olisiko 70-vuotias Juice suostunut koronakaranteeniin? – "Tuskin..."
  9. Porvoon ampujaveljesten Tampereen takaa-ajon vaiheet tarkentuivat – Bensavarkaus Ristinarkun Shellillä, viisi laukausta Rantatunnelissa, kahdeksan murhanyritystä...
  10. Hervantajärvelle kohoaa 54 asunnon kerrostalo – Erikoisuus ylimmän kerroksen korkeat asunnot, joihin mahtuu parvi
  11. Ratikka pääsi Hervannan yöhön – Testiaikatauluun heti muutos: syy lentoliikenteessä
  12. "En jaksanut olla tekemättä mitään" – Heti kohun aiheuttaneesta Pyrinnön jenkkivahvistuksesta vuosimallia 1974 tuli Suomeen amerikkalaisen ruuan lähettiläs
  13. Tärkeä tamperelainen: ”Ota opas, niin kuulet, mitä näet” – Anja on opastanut Tamperetta jo 40 vuotta
  14. 568 halusi ratikkakuskiksi Tampereelle – Näin valinnat tehdään ja koulutus etenee
  15. Pilkington aloittaa isot yt-neuvottelut, koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä – "Liiketoiminnan yleiset näkymät ovat vaikeat "

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.