Suosikkibloggareiden ohjeilla saat naperoiden naposteltavat maistumaan koko perheelle ilman ylimääräistä vaivaa

RUOKA Vauvojen ruuat valmistetaan niin terveellisiksi ja maukkaiksi, että niitä syö ilomielin isompikin ihminen.

Kirjan yhdessä kirjoittaneet Anja Mahrenholz, Anni Lehti ja Minna Vauhkonen ovat kaikki pienten lasten äitejä ja ruokabloggaajia.–Teimme sellaisen ruokakirjan, jolle itse aikanaan kaipasimme, kolmikko kertoo. Anna Wallendahr

Crista Lassfolk-Feodoroff

Monella vanhemmalla saattaa mennä sormi suuhun, kun pitää keksiä lapselle terveellistä ja nopeasti valmistuvaa ruokaa säännölliseen ateriointiin päivittäin. Näin kävi myös Anni Lehdelle, kun hän sai esikoisensa kolme vuotta sitten.

Lapsettoman pariskunnan elämää aiemmin viettänyt Lehti huomasi olevansa uuden asian edessä, kun koitti aika tarjota vauvalle kiinteää ravintoa.

–Jouduin miettimään, miten vauvan ruoka valmistetaan ja mitä voi ylipäänsä tarjota, Lehti kertoo.

Siitä alkoi aktiivinen oppimisprosessi, jonka myötä syntyi pienten lasten ruokailua käsittelevä Puolukkaposki-blogi.

Pian kävi selväksi, että aiheesta riittäisi kirjaksi asti. Samaa miettivät tahollaan englanninkielistä Kiddielicious Kitchen -blogia yhdessä ylläpitävät Anja Mahrenholz ja Minna Vauhkonen Myös heidän bloginsa tarjoaa lapsiperheille sopivaa reseptiikkaa.

–Lukijakuntamme on kansainvälinen, Mahrenholz ja Vauhkonen kertovat.

– Lähtökohtana on maasta riippumatta se, että vanhemmat haluavat lastensa syövän maukasta ja terveellistä ruokaa.

Kolmikon tutustuttua toisiinsa, he päättivät yhdistää voimansa.

Lähes vuoden kestäneen ahkeroinnin tuloksena syntyi ruokakirja Naperosta nautiskelijaksi

Kirja julkaistiin maaliskuun alussa. Se sisältää yli viisikymmentä reseptiä, jotka maistuvat koko perheelle.

Asia varmistettiin testiryhmissä, joissa oli osallistujia vauvasta vaariin.

– Lapsiperheen arki on tarpeeksi raskasta ilman, että pitää tehdä perheenjäsenille eri ruokia, tekijät sanovat.

–Hyvillä raaka-aineilla saa sellaista ruokaa, että sitä voi syödä koko perhe.

Aikuisten annoksia voi tarvittaessa höystää suolalla ja vahvoilla mausteilla. Kolmikko rohkaisee testaamaan mausteita myös vauvoille; ei heidänkään ruokansa tarvitse olla mautonta

Tuoreet ruokakirjailijat painottavat kirjansa tavoitteen olevan lapsiperheiden innostamisen tekemään ruokia pääasiassa itse. Siksi reseptit ovat helppoja ja niihin tarvittavat elintarvikkeet löytyvät tavallisista ruokakaupoista.

Kirjan kauniiden kuvien joukkoon on ujutettu kokkaamista siivittäviä loruja ja runoja, koska tarkoitus on myös pitää hauskaa yhdessä lasten kanssa. Se ei ole tarkoitus, että ruokia pitää tehdä monta kertaa päivässä tai alkaa suorittaa täydellistä menua.

–Kannattaa tehdä kerralla enemmän ja suunnitella ateriat useammalle päivälle, kolmikko kannustaa.

– Reseptiikassamme on käytetty paljon samoja raaka-aineita, mikä osaltaan auttaa tekemään erilaisia ruokia mahdollisimman vaivattomasti.

Vinkkejä pienten

Anna lapsen koskea, tutkia ja haistaa ruokaa rauhassa.

Kehuminen ja kannustaminen pienistäkin ruokailemiseen liittyvistä asioista voivat vahvistaa lapsen käyttäytymistä.

Luota siihen, että lapsi oppii maistelemaan uusia makuja, kun on siihen valmis. Stressaaminen ja tuputtaminen eivät auta asiaa.

Taaperon kanssa yhdessä kokkaaminen voi herättää kiinnostusta ruokaa kohtaan. Mahdollisuus maistaa ruoka-aineita esimerkiksi pilkkomisen yhteydessä saattaa antaa rohkeutta uusien makujen kokeilemiseen.

Vauvalle ei tarvitse kokkailla omaa ateriaa, vaan koko perhe voi syödä lähes samaa ruokaa.

Yhdessä syödessä lapsi tutustuu omaan tahtiinsa erilaisiin makuihin.

Sormin syötävä karkeampi ruoka kehittää vauvaa käsittelemään ruokaa suussaan.

Erityisesti sorminäppäryys kehittyy lapsen napsiessa ruoka-aineita omin sormin.

Kun vauva syö itse, muu perhe voi keskittyä paremmin omaan ateriaansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Onko Rodeosta jo tehty kaupat? – Legendaarinen tamperelainen yökerho lupaa omistajauutisia mahdollisesti jo juhannuksen jälkeen
  2. Tampereen terveysasemat pitävät ovet auki tänä kesänä – vain yksi suljetaan heinäkuuksi
  3. Tampereen kaupunki muistuttaa: nyt on hyvä aika hävittää tämä puutarhan tuholainen
  4. Nakkifakiiri avaa ovensa perjantaina – Avauspäivän lupaus: "Jokaiseen nakkimukiin livautetaan yksi ylimääräinen..."
  5. Rattijuoppo kaahasi Kangasalla 131 km/h – tiellä kuudenkympin rajoitus
  6. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  7. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  8. Murtomiesten Bittimaatti-keikka meni pieleen Tampereella – IS: Tuhansien eurojen saalis jäi lattialle ja lopputuloksena oli vankeustuomio
  9. Kansanedustaja Pauli Kiuru sai odottamansa vastauksen ministeri Hanna Kososelta – "Nähdäkseni olisi voinut antaa jo yli kaksi viikkoa sitten"
  10. Viikinsaaren kesäteatterin ensi-ilta striimataan ikäihmisille – esityksen voi nähdä kuvapuhelimella tai palvelutaloissa
  11. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  12. Aikakoneen Sani odottaa jo syksyä
  13. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  14. Nyt siihen saatiin varmuus: TPV:n harjoitusotteluun Ratinaan saadaan ottaa myös yleisöä – Vierasfanien tosin on suositeltava jäädä kotiin
  15. Tapahtumakesä toteutuu Pirkanmaalla, mutta erityisjärjestelyin – Lue tästä, miten

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.