Nokian sisäilmaongelmaisen seurakuntakeskuksen kohtalo vaakalaudalla: "Tällä hetkellä näyttää siltä, että varmaan puretaan"

Nokian seurakunta valmistautuu olemaan väistötiloissa ainakin seuraavat kolme vuotta.

Nokian seurakuntakeskuksessa todettiin viime vuonna mittava sisäilmaongelma, jonka vuoksi talo suljettiin syksyllä. Työntekijät hajautettiin useisiin eri toimipisteisiin. Monelle löydettiin tilat omasta takaa, mutta esimerkiksi diakoniatyölle vuokrattiin tilat aivan seurakuntakeskuksen läheltä.

Hallintosihteeri Ari Nikkarikoski kertoo seurakunnan kartoittaneen käytännössä kaikki keskustan vapaat liiketilat. Sopivia tiloja taloustoimistolle, kirkkoherranvirastolle ja hallinnolle ei kuitenkaan löytynyt.

– Keskustan liiketiloista ei löytynyt sopivaa. Nekin olisivat vaatineet väliseiniä ja osassa oli niissäkin sisäilmaongelmia, Nikkarikoski kertoo.

Toimistotiloja varten tilattiin Ylöjärveltä parakit, jotka seisovat nyt aivan Nokian kirkon ja hautausmaan lähellä. Parakkeihin päästiin muuttamaan maaliskuussa ja ne ovat Nikkarikosken mukaan osoittautuneet hyvin toimiviksi. Ylimääräisiä neliöitä ei ole, mutta verrattuna syksyisen väistötilan ahtauteen, ne tuntuvat tilavilta ja valoisilta.

Vanhan seurakuntakeskuksen kohtalosta ei vielä ole virallista päätöstä. Nikkarikosken mukaan päätöksiä saataneen kesäkuussa.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että varmaan puretaan. Remontointikustannukset ovat niin lähellä uuden tekemistä eikä vanha rakennus palvele nykypäivää, Nikkarikoski sanoo.

Seurakuntakeskuksessa on pinta-alaa 2 400 neliömetriä kahdessa kerroksessa. Vastaavaa monumenttia Nikkarikosken mukaan tuskin rakennetaan. Myös Koskenmäen seurakuntatalo on pois käytöstä vastaavien sisäilmaongelmien vuoksi. Nikkarikosken arvion mukaan talon kohtalona lienee purkaminen ja tilalle tuskin tehdään seurakuntataloa.

Nikkarikoski kertoo, että työntekijöitä on alustavasti jututettu ja heidän mielipiteitään on kyselty, millaisia asioita pitäisi ottaa huomioon.

– Hyviä keskusteluita, joita jatketaan, kun tiedetään, mihin uusi talo tulisi ja mitä se pitäisi sisällään.

Toisaalta seurakunnassa on puhuttu myös omien tilojen tarpeellisuudesta. Nokian keskusta uudistuu jatkuvasti ja on pohdittu sitä, voisiko seurakunta ostaa osakkeen tai olla vuokralla esimerkiksi kerrostalossa. Nikkarikosken mukaan nykypäivän seurakunnan pitää olla myös lähellä seurakuntalaisia.

– Nokialla on isoja ja kasvavia asuinalueita ja meidän täytyisi päästä niiden keskelle. Jos seurakunta vuokraa tilan tai ostaa osakkeen, voidaan alueelle kohdistaa vaikka päiväkerhotoimintaa. Sitten tilasta voidaan luopua, kun sitä ei enää tarvita, Nikkarikoski pohtii.

– Liikkuvuusajattelu voi olla tätä päivää eikä se, että meillä on monumentti, johon odotetaan ihmisten tulevan.

– Verotulot laskevat ja jotta saataisiin pidettyä jäsenmäärä, täytyisi miettiä toimintatapoja, joilla ollaan lähellä lähimmäistä eikä ole liian iso kynnys lähteä tiettyyn paikkaan.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut