Rakennuttaja ja arkkitehti paneutuivat lapsiperheiden arkeen – Näin neliöt riittävät lapsiperheelle kerrostalokodissa

Alkoviin mahtuu nukkumaan neljä lasta kerrossängyissä. Haastatellun perhealbumi

Lapsiperheet: Rakennuttaja ja arkkitehti paneutuivat lapsiperheiden arkeen. Tuloksena oli valoisa, helppokulkuinen koti, joka taipuu moneksi.

Jukka Hämäläinen

Valtion omistama A-Kruunu Oy on selvittänyt, miten kerrostalo taipuu entistä paremmin lapsiperheille.

Yhtiö toteutti Helsingin Sompasaareen yhdessä Arkkitehtitoimisto Inaron kanssa 40 asunnon talon, johon asukkaat pääsivät muuttamaan marraskuussa. Suunnittelun tueksi kerättiin tutkimustietoa, järjestettiin työpajoja ja haastateltiin kohderyhmää.

Asun­to­jen suun­nit­te­lus­sa läh­dettiin kes­keis­ti­lan ideasta eli tupakeittiöstä, jonka reunoille muut huoneet ryhmittyvät. Osa asunnoista on kaksikerroksisia, jolloin parvi aukenee oleskelutilaan.

– Johtava ajatus olivat neutraalimitoitetut, kohtuullisen kokoiset makuuhuoneet. Eli ei päätetty valmiiksi, mikä on vanhempien ja mikä lasten makuuhuone, A-Kruunun toimitusjohtaja Jari Mäkimattila kertoo.

Asukashaastatteluissa korostui myös eteisen merkitys.

– Eteistilat ovat olleet perheasunnoissakin perinteisesti huonoja. Niihin haluttiin enemmän tilaa ja luonnonvaloa. Varaston haluttiin liittyvän eteiseen.

Ja parveke meillä on kymmenen metriä pitkä!

Yhtenä oivalluksena olivat alkovit, jotka eivät ole perinteisiä sängyn kokoisia, vaan isompia.

– Niitä voi pitää vaikka etätyötilana tai varastona.

Neljän huoneen, keittiön ja alkovin huoneistossa asuvan Jannen perhe on toteuttanut rakennuttajan ideaa eli käyttää asuntoa luovasti heille itselleen sopivalla tavalla.

– Meillä lapset nukkuvat kerrossängyissä alkovissa. Yksi huone on nimetty leikkihuoneeksi, jossa lelujen on tarkoitus pysyä, hän kertoo.

Yksi huoneista taas on isän työhuone, mikä on osoittautunut hyväksi varsinkin koronaepidemian aikana. Vanhemmat ovat pitäneet kovasti etenkin tupakeittiöstä, jossa oleskellaan paljon.

– Ja parveke meillä on kymmenen metriä pitkä! Sinne aion siirtää kotitoimistoni heti, kun ilmat lämpenevät, Janne suunnittelee.

A-Kruunu osallistui urbaaneille lapsiperheille toteuttamallaan talolla Helsingin Kehittyvä kerrostalo -hankkeeseen.

– Olemme jo jalostaneet Sompasaaren ratkaisuja tuleviin kohteisiimme. Oli hyvä, että hankkeen myötä pysähdyimme miettimään kunnolla lapsiperheiden haasteita, Jari Mäkimattila sanoo.

Edullisuuteen on päästy monien erikoisratkaisujen ohella sillä, että on rakennettu tehokkaasti tilaa säästäen.

– Talot on esimerkiksi rakennettu yhden portaan ympärille.

Asunnossa ei myöskään ole saunaa, mutta vessoja on sitä vastoin kaksi.

– Käytettävyydeltään tämä on ihan perushyvä asunto. Kulkuväylät ovat selkeät ja isot, hän kiittelee.

A-Kruunulla on Tampereella kohteet Niemenrannassa, Santalahdessa ja Vuoreksessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.