Tampere taas kaupunkivertailun priimus – Useampi kuin joka kolmas voisi ajatella muuttavansa tänne

Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Noin joka kolmas suomalainen voisi ajatella muuttavansa Tampereelle tai Helsinkiin, kertoo tuore Taloustutkimuksen tekemä tutkimus.

Tampere arvioidaan myös kokonaismielikuvaltaan parhaaksi asuinpaikaksi. Seuraaviksi sijoittuvat Jyväskylä ja Turku.

– Tampere on yhä halutuin muuttokohde. Kaikista maamme kaupungeista juuri Tampereelle halutaan tulla ja jäädä. Tämän eteen olemme tehneet pitkäjänteistä työtä usean vuoden ajan ja teemme myös jatkossa. Tampereen on huolehdittava myös pitovoimasta, että kaupunki on tulijoille pysyvä koti, jonne on helppo jäädä ja kiinnittyä, sanoo Tampereen pormestari Lauri Lyly (sd.) Tampereen kaupungin tiedotteessa.

Muuttohalukkuus ja kaupunkien/kuntien imago 2020 -tutkimuksen mukaan suomalaisista 37 prosenttia voisi ajatella muuttavansa Tampereelle, seuraavaksi listalla sijoittuu nousussa oleva Helsinki. Espoo on noussut kolmanneksi, ohi Turun ja Jyväskylän.

Tampereen sijoittuminen kärkipaikalle on siinä mielessä merkittävä tulos, että Tampere sijoittuu ainoana tutkimuksen kaupunkina top 5 -halutuimpien muuttokohteiden joukkoon kaikkialla Suomessa.

Tutkimuksessa kysyttiin myös muuttoaikeita. Vastanneista 18 prosenttia kertoo muuttavansa vähintään melko varmasti seuraavan viiden vuoden aikana. Vastaajista 23 prosenttia ei osaa ottaa kantaa suuntaan tai toiseen, 35 prosenttia ei todennäköisesti muuta ja 24 prosenttia ei muuta missään tapauksessa.

Tärkeimmät muuttoon vaikuttavat syyt, jos nyt olisi vaihtamassa asuinpaikkakuntaa, ovat hyvät palvelut, sijainti, työpaikka, viihtyisä asuinympäristö ja asuntojen hinnat.

Tutkimuksessa on mukana 61 Suomen suurinta kaupunkia ja kuntaa. Kokorajaus on 20 000 asukasta, minkä lisäksi mukana on muutama 20 000 asukkaan rajaa tavoitteleva kunta.

Tutkimus toteutettiin osana Suomi Tänään -internetpaneelitutkimusta, johon vastasi 3101 iältään 15–79 -vuotiasta suomalaista helmikuussa 2020.

Yleisarvosana kaupungeista asuinpaikkana:

Tampere 7,98, Jyväskylä 7,62, Turku 7,48, Porvoo 7,31, Kuopio 7,30, Helsinki 7,27, Hämeenlinna 7,27, Oulu 7,22, Naantali 7,15 ja Espoo 6,99.

Kaikkien tutkittujen kaupunkien keskiarvo 6,65.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tampereen päivän ohjelmahaku on auki nyt – tervetulleita ovat kaikki avoimet yleisötilaisuudet
  2. Koronavuoden Nysse-erikoisuus: talviliikenne alkaa kahtena eri päivänä ja päättyy jo vuodenvaihteessa – Näin bussilinjat muuttuvat, lakkautuksiakin tulossa
  3. Ratikka palaa tällä viikolla Hervantaan – Näin jatketaan: syksyllä alkavat tyyppikokeet ja ratikka pääsee asematunneliin saakka
  4. Tampereen Seremoniamestari vaihtaa työpaikkaa – Uusi työllistäjä löytyy Hiedanrannasta
  5. Kangasalan puuhamies Jussi Haavisto tuo nyt olympiasoihdun Tampereelle – mutta miten Brother Christmas liittyy asiaan?
  6. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  7. Keski-ikäinen mies vangittiin useista seksirikoksista epäiltynä – uhreina alle 16-vuotiaita poikia
  8. Poliisi pysäytti perjantai-iltana Tampereella henkilöauton, jonka kuljettajaa oli syytä epäillä päihtyneenä ajamisesta – lopulta ratin takaa löytyi mies, jonka kansallisuudesta tai henkilöllisyydestä ei ole mitään käsitystä
  9. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  10. "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin" – Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin – "Naama roikkui"
  11. TPV:n kanssa Suomen-mestaruuden 1990-luvulla voittanut Miika Juntunen sai töitä – yrittää nostaa KPV:ta suosta, rekrytointi sai osakseen valtavan julkisen hämmennyksen
  12. Tilastotkin sen vahvistavat: Heinäkuussa hellepäiviä melkein viikon verran keskivertoa vähemmän, sadetta senkin edestä
  13. Niittyjuhlat järjestetään jälleen sunnuntaina – ota koko päivän ohjelma talteen tästä jutusta
  14. Löytyykö Ilveksen kakkosjoukkueelle ollenkaan pysäyttäjää? – Nyt kaatui TPV paikallisottelussa selvin lukemin
  15. Tampereelle nuorten kulttuurikeskus, joka onkin jo vanha tuttu – "Myös nuorilla on paljon mahdollisuuksia luoda omaa kulttuuria ja tuoda sitä näkyville"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Heikki Heinonen selvitti tuulen suunnatkin, kun tuorein vihje Raisa Räisäsen katoamisesta tuli tietoon liittyen Tampereen Hervantajärveen – "Koira haukkui ja veti rantaa kohti..."
  2. Rodeon myynti on edennyt loppusuoralle – Finlaysonin tilasta kamppailee kaksi yritystä
  3. Koronavuoden Nysse-erikoisuus: talviliikenne alkaa kahtena eri päivänä ja päättyy jo vuodenvaihteessa – Näin bussilinjat muuttuvat, lakkautuksiakin tulossa
  4. Tampereen Seremoniamestari vaihtaa työpaikkaa – Uusi työllistäjä löytyy Hiedanrannasta
  5. Kangasalan puuhamies Jussi Haavisto tuo nyt olympiasoihdun Tampereelle – mutta miten Brother Christmas liittyy asiaan?
  6. Pääministeri Sanna Marin meni naimisiin – Kesärannassa 40 vierasta
  7. Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoi pääministeri Sanna Marinin menneen naimisiin jalkapalloilijan kanssa: nyt vanha TPV-valmentaja kertoo, millainen pelimies Markus Räikkönen oli – "Hän oli tärkeä pelaaja"
  8. Miksi osa Yö-yhtyeen tuotannosta katosi suoratoistopalveluista? Nyt puhuu Jussi Hakulinen: "Minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa"
  9. Sähköpyörämyymälä Electrobike avasi ovensa Tampereen Lielahdessa – "Pinta-alalla ja valikoimalla mitattuna Pohjoismaiden suurin"
  10. Tampereen kaupungin esi- ja perusopetus ottaa Wilman käyttöön elokuun alussa
  11. Tämä nainen järjestää nyt Tampereelle Tissiflashmobia – "Rinnat eivät ole sukuelimet", huomauttaa Päivi Kokkonen
  12. Lukijalta: Miksi vuokrat nousevat?
  13. Sauli Cityn ohjat ottaneella Johanna Mäkisellä yrittäjähenkisyys tulee verenperintönä: "Kun päiväkodista muut toivat piirustuksia kotiin, minä myin omani"
  14. Ratikka palaa tällä viikolla Hervantaan – Näin jatketaan: syksyllä alkavat tyyppikokeet ja ratikka pääsee asematunneliin saakka
  15. Omakotitalo tuhoutui palossa Tesomalla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.