Lentolan Prisman Kangasala-info sai jatkoajan... mutta ei ennen toukokuun loppua

Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Kesäkuussa 2019 Lentolan Prismaan avatun Kangasalan Kaupunki-infon toimintaa on päätetty jatkaa.

Kangasalan kaupunginhallitus päätti asiasta kokouksessaan viime viikolla.

Alun perin vuoden mittaisena pilottina käynnistetty Kaupunki-info on todettu hyväksi tavaksi tuoda kaupunki ja sen palvelut näkyville ja lähelle asukkaita.

– Kaupunki-infosta saadut kokemukset ja palautteet ovat olleet rohkaisevia. Hyvin liikkeelle lähtenyttä palvelua jatketaan toistaiseksi ja tavoitteena on edelleen monipuolistaa Kaupunki-infon tapahtumia ja palveluja, kertoo Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen kaupungin tiedotteessa.

Kaupungin toimintaa ja palveluja koskevan yleisneuvonnan lisäksi keskeisessä roolissa ovat säännöllisesti järjestettävät pop up –tapahtumat. Tapahtumissa esitellään kaupungin, sen yhtiöiden ja yhteistyökumppanien ajankohtaisia asioita.

Info palvelee normaaleja virastoaikoja iltapainotteisemmin ja myös lauantaisin. Covid-19 -koronavirustilanteen vuoksi kaupunki-info on kuitenkin poikkeuksellisesti suljettu 31. toukokuuta asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut