Kolumni: Miksi toinen saa varastaa ja toinen ei? – "Kuinka moni vie työnantajansa oikeuteen?"

Kumpikin tekee väärin, mutta toinen saa varastaa ilman sen kummempia seurauksia, toinen ei. Miten niin? No, jos myyjä ottaa kassapohjasta viisisataa euroa, työsuhde loppuu siltä istumalta, asia lähtee poliisin tutkintaan ja aikanaan tulee oikeuden tuomio.

Jos työnantaja pimittää myyjältä myyjälle kuuluvat viisisataa euroa ja jää kiinni siitä, ettei ole maksanut oikeaa palkkaa tai vaikkapa lomarahoja tai työaikalisiä, kaikki on muka kunnossa sillä hetkellä, kun puuttuvat palkat maksetaan. Jaa ylityölisät puuttuivat monelta vuodelta? Sunnuntailisät maksamatta, ai sinä huomasit? No maksetaan nyt sitten ja jatketaan tästä eteenpäin.

Pahimmassa tapauksessa työnantaja ei suostu maksamaan työntekijälle häneltä pöllimiään rahoja. Tällöin työntekijän, uhrin, ainoa toivo on lähteä ammattiliittonsa tukemana viemään asiaansa oikeuteen, poliisille tai syyttäjälle asia ei nykylain mukaan kuulu. Uhrin pitää itse tehdä siviilioikeudellinen haaste pomoaan vastaan.

Kuinka moni vie työnantajansa oikeuteen? Niinpä.

Erehdyksiä toki sattuu kaikille, myös palkanmaksussa. Tahattomat virheet korjataan, ja asia on sillä selvä. Erehdyksestä kuitenkaan ei voi puhua, jos siivoojalle tai kioskin myyjälle maksetaan viisi euroa tunnissa tai jätetään juuri lomarahat tms. maksamatta. Siinä poljetaan palkkoja, ja työnantaja huijaa kylmästi työntekijää.

Alipalkkaus on epäreilua myös muille firmoille: epärehellinen saa kilpailuetua, ja kunnon työnantaja, joka hoitaa velvoitteensa, kärsii. Eihän se niin saa olla!

Lain pitää olla sama kaikille! Rikoslakiin pitää saada lisäys, että kun joku firma maksaa tahallisesti alipalkkaa, eli varastaa työntekijöiltään, tapauksen pitää tulla yleisen syyttäjän asiaksi ja syyllisen pitää saada rangaistus, saada siis tuomio rikoksesta. Tätä siis tarkoittaa alipalkkauksen kriminalisointi.

Rikoslakiin on saatava nopeasti muutos, että poliisi tutkii alipalkkaustapaukset ja syylliset tuomitaan oikeudessa aivan samalla tavalla kuin se alun kuviteltu myyjäkin olisi tuomittu.

Varastaminen on yhtä väärin, syyllistyy siihen kuka tahansa.

Anne Nyman

Kirjoittaja on nokialainen kaupunginvaltuutettu (vas.).

Lue lisää aiheesta

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut