Ratikan testiajojen Hervannassa parin viikon päästä tuo muille tienkäyttäjille paljon uutta huomioitavaa,
– Tilannenopeudet, vilkun käyttö, liikennevalojen ja suojatiesääntöjen noudattaminen ovat asioita, joissa meillä tamperelaisilla olisi kasvun varaa, Tampereen kaupungin liikenneinsinööri Heljä Aarnikko listaa.
Tamperelaisille tarjoutuu hyvä mahdollisuus opetella Ratikka-ajan kaupunkiliikenteessä liikkumista koeajojen aikana. Vanhat liikennesäännöt pätevät edelleen, mutta raitiovaunu tuo mukanaan myös uusia asioita, joita Tampereella liikkuessa ei ole tarvinnut aiemmin ajatella.
Tampereen Raitiotie Oy muistuttaa viidestä asiasta.
1) Raitiovaunuvalot
Näkyvin uusi asia katukuvassa ovat raitiovaunuvalot, joilla muuta liikennettä ohjataan Ratikan esteettömän kulun turvaamiseksi. Raitiovaunuvalo antaa Ratikalle etusijan myös kiertoliittymässä. Raitiovaunuvalo on kolmion muotoinen opastin, jossa on ylhäällä kaksi punaista valoa ja alhaalla yksi keltainen valo. Hervannassa raitiovaunuvaloja on Insinöörinkadulla.
Kun opastin näyttää nopeasti vilkkuvaa keltaista valoa, se kehottaa tiellä liikkujia erityiseen varovaisuuteen. Auto tulee pysäyttää, kun kiinteä keltainen valo syttyy 3-5 sekunniksi jos sen pystyy tekemään turvallisesti.
– Ratikka on jo lähellä eikä kiinteää keltaista valoa kannata ajatella nk. ”vanhana vihreänä”, Aarnikko muistuttaa.
Risteykseen ei saa missään tapauksessa ajaa, kun kaksi punaista valoa alkaa vilkkua, sillä Ratikka tulee. Kun Ratikka on mennyt, raitiovaunuvalo vilkuttaa vielä muutaman sekunnin keltaista, sen jälkeen valot sammuvat ja liikenne jatkuu tuttujen sääntöjen mukaan.
2) Ratikka tasa-arvoisessa risteyksessä
Tasa-arvoisessa risteyksessä Ratikalla on etuajo-oikeus, joten kuljettajien on syytä totutella vilkaisemaan myös vasemmalle risteykseen saapuessaan. Hervannassa tällainen risteys on Lindforsinkadun ja Insinöörinkadun kulmassa.
3) Joukkoliikennekatu
Nimensä mukaisesti joukkoliikennekadulla saavat ajaa bussit, ratikka ja taksit - sen sijaan huoltoajo ja tonteille ajo on sallittua vain, jos se on osoitettu erillisellä lisäkilvellä.
Hervannassa huomio kannattaa kiinnittää Insinöörinkatuun: Orivedenkadun ja Opiskelijankadun välissä ja kauppakeskus Duon kohdalla on joukkoliikennekatuosuus. Joukkoliikennekatuosuuksilla on vaihtopysäkkialueet, joissa matkustajat vaihtavat kulkuvälinettä ratikasta linja-autoon ja päinvastoin. Ahvenispolun ja Teekkarinkadun välisellä joukkoliikennekatuosuudella tontille ajo on sallittu, mutta läpiajo Insinöörinkatua Lindforsinkadulle kielletty.
Autoilijan kannattaa käyttää yksityisautoille suositeltuja reittejä esimerkiksi Duon sisäänajoon. Kauppakeskuksen parkkihalliin ja parkkikentälle kannattaa totutella ajamaan Hervannan valtaväylän kautta.
4) Ylityspaikat ja suojatiet
Ylityspaikka on kohta, josta raitiotien voi ylittää, mutta Ratikkaa pitää väistää. Ajoradan yli on näissä paikoissa suojatie, mutta kiskojen yli ei. Tarkkaile merkintöjä, niin tiedät, milloin olet menossa suojatielle. Hervannassa ylityspaikkoja on Hermiankadulla.
Suojatiellä Ratikka väistää sinua, mutta varmista aina katsomalla molempiin suuntiin, että radan ylittäminen on turvallista, sillä Tampereen Ratikka on hiljainen kulkupeli eikä se pysty äkkipysähdyksiin. Muista, että radalla ei saa oleskella.
5) Sekaliikennekaistat
Autot ja Ratikka kulkevat Tampereella monessa kohdin samalla kaistalla. Mikäli kaistan reunassa on pysäköintipaikkoja, niiden käytössä kannattaa olla huolellinen, jotta Ratikka mahtuu ohi.
Mikäli olet kääntymässä ajoneuvolla raitiovaunukiskojen yli, sinun tulee väistää myös takaa, eli omasta tulosuunnastasi lähestyvää raitiovaunua. Myös edestä lähestyvää raitiovaunua pitää väistää, kun se kääntyy tulosuunnastaan katsottuna vasemmalle eli eteesi, vaikka itse olisit jatkamassa suoraan.
Jos raitiovaunulla on kärkikolmio tai STOP-merkki, se väistää molemmilta sivuilta lähestyvää liikennettä. Poikkeuksena ovat tällaiset raitiovaunuvaloilla varustellut risteykset ja liikenneympyrät, joissa sinun tulee väistää Ratikkaa jos valot niin opastavat.