Työväenmuseollakin vietetään sunnuntaina naisten päivää – Tehdastyöllä ja naisten työhön liittyvillä myyteillä

Werstas juhlii naisten päivää sunnuntaina työn ja naisten tekemän työn historian merkeissä.

Pekka Ruissalo

Työväenmuseo Werstaalla Tampereella vietetään kansainvälistä naistenpäivää sunnuntaina 8. maaliskuuta kello 13–14.30 välisenä aikana. Tilaisuuden teemana on naisten tehdastyö ja naisten työhön liittyvät myytit.

– Yleisen mielikuvan mukaan naisten palkkatyö yleistyi toisen maailmansodan jälkeen, kun naiset olivat ensin sota-aikana joutuneet hoitamaan aiemmin miehille kuuluneita tehtäviä. Käytännössä naiset olivat hoitaneet monia tehtäviä jo ennen sitä ja toimineet monella miehiseksi myöhemmin mielletyllä alalla muun muassa teollisuudessa ja rakennuksilla.

– Perinteiseen teollisuustyöhön on liitetty myös mielikuvia pitkistä ja turvatuista työsuhteista. Naisten työsuhteet olivat kuitenkin usein lyhyitä ja määräaikaisia eikä palkka riittänyt elämiseen, museolehtori Hanna Yli-Hinkkala kuvailee tiedotteessa.

Werstaan naistenpäivän ohjelmassa on juhlapuhe sekä draamallinen esitys, joka pohjautuu 1930-luvun vaihteen lama-ajan naisten kokemuksiin työelämässä. Kaikki esityksessä kuultavat kertomukset ovat Tampereella sijaitsevan Kansanperinteen arkiston kokoelmista.

Kansainvälistä naistenpäivää on vietetty Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1914. Päivän vietto juontaa juurensa 1900-luvun alun naisten äänioikeustaisteluun. Naistenpäivää juhlittiin 1900-luvulla näkyvästi myös sosialistisissa maissa. Suomalaiseen almanakkaan naistenpäivä merkittiin vuonna 1990.

Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Työväenmuseon ystävät ry:n kanssa. Yhdistys jakaa 50 ensimmäiselle ruusut. Naistenpäivän tilaisuuteen on vapaa pääsy ja tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut