Viime vuonna tapahtui 220 kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta, joissa kuoli 237 henkilöä.
Liikenteessä kuolleiden jalankulkijoiden määrä oli tutkintahistorian pienin, tiedottaa Onnettomuustietoinstituutti (OTI).
Jalankulkijoita kuoli liikenneonnettomuuksissa viime vuonna yhteensä 12, mikä on kymmenen vähemmän kuin edeltävänä vuonna ja vähiten koko liikenneonnettomuuksien tutkintahistorian aikana.
Polkupyöräilijöitä menehtyi yhteensä 27, kahdeksan enemmän edellisvuoteen nähden.
– Yksittäisen vuoden tilastoista ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta jalankulkuonnettomuuksien määrä on laskenut tasaisesti jo useiden vuosien ajan, toteaa tiedotteessa OTIn liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari
Parkkari arvioi myönteisen kehityksen taustalla oleva muun muassa ajonopeuksien laskeminen taajamissa.
– Valitettavasti polkupyöräilyonnettomuudet eivät ole vähentyneet samaan tapaan. Lisää toimenpiteitä esimerkiksi infran kehittämiseksi tarvitaan.
Tyypillisimmät onnettomuudet viime vuonna olivat tieltä suistumisia, yhteensä 70 onnettomuutta. Suistumisista suurin osa tapahtui pienemmillä teillä eli seutu- ja yhdysteillä.
Kohtaamisonnettomuuksia eli nokkakolareita tapahtui lähes yhtä paljon, kaikkiaan 68. Suistumisonnettomuuksista poiketen kohtaamisonnettomuudet painottuivat valta- ja kantateille.
Tieltä suistumiset ja nokkakolarit ovat yleisimpiä kuolemaan johtaneita onnettomuuksia.
Kuolemaan johtaneiden liikenneonnettomuuksien taustalla on yleensä useita riskitekijöitä, selviää OTIn valmistuneista onnettomuustutkinnoista vuodelta 2018.
Viime vuoden luvut ovat vielä ennakkotietoja.
Vuonna 2018 tapahtui 224 kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta, joista moottoriajoneuvo-onnettomuuksia oli 183 ja jalankulkijan tai pyöräilijän kuolemaan johtaneita onnettomuuksia 41.
Suurimmassa osassa eli 73 prosentissa kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista taustalla vaikutti jokin kuljettajan tilaan liittyvä riski, esimerkiksi päihteiden käyttö, sairaus tai väsymys.
– Kuolonkolarien taustalla on tyypillisesti useita eri riskitekijöitä samaan aikaan, kuten päihteiden vaikutuksen alaisena ajamista, ylinopeutta ja turvalaitteiden käytön laiminlyöntiä, OTIn liikenneturvallisuustutkija Niina Sihvola selittää.