Näin korona näkyy juuri avatun Ohranjyvän arjessa – "40 pöytävarausta peruttiin lauantailta"

Ohranjyvä on avannut jälleen ovensa - koronaviruksen teettämistä haasteista huolimattakin.

Pekka Ruissalo

55 vuotta perustamisensa jälleen Tampereen Näsilinnankadun legendaarinen Ohranjyvä on avattu taas – hieman yli puolen vuoden kiinniolon jälkeen.

Ja nyt odotetaan koronaviruksen vaikutuksia. Jääkiekon MM-kisojakaan ei järjestetä välttämättä missään, eikä Hakametsässä muutenkaan ole pelejä luvassa kuten vuonna 1965 oli.

Sen ei anneta lannistaa.

– 40 pöytävarausta on peruttu tältä päivältä. Tampereelle oli lauantaiksi luvassa useampia yleisötapahtumia, joihin liittyen asiakkaat olivat sitten varanneet pöydän myös Ohranjyvästä. Se on kuitenkin osa elämää, ja pärjäämme asian kanssa kyllä, sanoo ravintolan uusi toimitusjohtaja Kyösti Nyman

RavintolapäällikköTeemu Solapuro vahvistaa että ensimmäiseen viikkoon haasteita on mahtunut riittävästi. Kun kaksikko lähti puuhaamaan hanketta tosissaan vuodenvaihteessa, tuskin kukaan maailmassa osasi arvatakaan millaisesta epidemiasta puhutaan kun kalenteri on kääntynyt maaliskuulle.

Siinä sivussa on ollut pakko saada myös ravintolan muu päivittäistoiminta kuosiin.

– Voi sanoa, että on ollut vähän hektistä. Tästäkin kuitenkin selvitään.

Aiheeseen liittyvää

  1. Onko legendaarisen tamperelaisravintolan matka päättynyt? – "Toistaiseksi Ohranjyvän tarina oli tässä..." 29.8.2019 11:35
  2. Ohranjyvä vaihtaa omistajaa – "Ei kannata korjata, jos ei ole rikki" 1.10.2018 8:55

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut