Suomi meni koronan takia kiinni, tamperelainen kuntosali päätti alkaa jumpata netissä – "Parempi on reagoida kuin olla reagoimatta"

Pekka Ruissalo

Elettiin torstaita, kun Italiassa parhaillaan väitöskirjaansa tekevä Tiikku Kiuru havaitsi viimeistään toden teolla sen, minkälaisia vaikutuksia koronaviruksella maan arkeen on, ja miten se tulisi todennäköisesti myös muuhun maailmaan vaikuttamaan.

Karanteenissa Italiassa oleva Kiuru otti yhteyttä yrittäjäkumppaniinsa Siiri Haloseen Suomeen ja ehdotti tälle, josko naisten Fiilis Fitness voisi alkaa järjestää ohjattuja liikuntatunteja internetin kautta.

– Kuntosaliasiakkaat ovat hyvin vastuuntuntoista porukkaa. Ajattelimme kuitenkin, että parempi on reagoida ja ennakoida kunnolla kuin olla ennakoimatta, Halonen kertoo.

Perjantaina tehtiin päätös laittaa kuntosali kiinni kahdeksi viikoksi. Samana päivänä naiset laativat sotasuunnitelman netin välityksellä lähetettävien ryhmäliikuntatuntien osalta.

Lauantaina yritys tiedotti asiakkailleen tunneista, ja sunnuntaina kello 18.45 oli vuorossa ensimmäinen netin kautta lähetettävä liikuntatunti – pilatesta. Palautetta tuli nopeasti ja se oli järjestään kiittävää.

– Kyllä asiakkaat ovat tykänneet. Meidän tunneillamme käy hyvin erilaisia tyyppejä ja monenlaisista taustoista, ja kaikki ovat olleet hyvin ilahtuneita tästä mahdollisuudesta, Halonen kommentoi.

Fiilis Fitness tarjoaa nettiryhmäliikuntatunteina kahta erilaista joogaa, lihaskuntotuntia sekä pilatesta. Ansaintalogiikka on ollut ainakin alkajaisiksi niin, että jokainen maksaa oman omatuntonsa mukaan.

– Ihmiset ovat suhtautuneet asiaan hyvin. Vaikka maksuvelvoitetta ei ole ollut, kaikki ovat halunneet maksaa jotain. Joukossa on pienyrittäjiä, jotka elävät nyt taloudellisesti hankalia aikoja, mutta hekin ovat halunneet laittaa oman kortensa kekoon, Halonen kuvailee.

– Meillä on tässä kaksi yrittäjää ja viisitoista ohjaajaa. Palkat pitää maksaa vaikeinakin aikoina ja toki toivomme, että verkkotunnit kannattavat myös taloudellisesti, Halonen jatkaa.

Ryhmäliikunta netissä

Sai alkunsa Fiilis Fitness-kuntosalilla, kun parhaillaan Italiassa väitöskirjaansa viimeistelevä yrittäjä Tiikku Kiuru havaitsi koronatilanteen kehittyvän siihen suuntaan, että oma kuntosalikin olisi syytä laittaa kiinni.

Kiurun ideana oli aloittaa mahdollisimman pian ryhmäliikuntatunnit etänä.

Ensimmäinen etänä netin kautta järjestetty pilatestunti pidettiin sunnuntaina kello 18.45 alkaen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut