"Mieluiten olen kotona Tampereella" – IS: Näin jääkiekkoilija Patrik Laine viettää NHL-taukoa ja karanteenia

Patrik Laine on palannut NHL-tauolle Suomeen ja kotiin Tampereelle. Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Jääkiekkoilija Patrik Laine on palannut ainakin hetkeksi kotiin Tampereelle Pohjois-Amerikasta. NHL on tauolla, eikä ole varmuutta pystytäänkö kautta viemään loppuun asti, vaikka vaihtoehtoisia suunnitelmia aikatauluista onkin esitelty.

Ulkomailta paluu on tarkoittanut myös sitä, että Laine viettää hetken aikaa karanteenissa. Mies kertoo ajanvietostaan Ilta-Sanomille

– Pidän yhteyttä läheisiin ja ystäviin nykytekniikan avulla ja viihdyn ihan hyvin omienkin ajatusteni kanssa, hän kertoo Ilta-Sanomille.

Kiekkoilija pitää todennäköisenä, että tauon aikana myös kuuluisa Playstation kaivetaan esiin.

– Olisihan se ihan kiva olla tekemisissä läheisten ja ystävien kanssa normaalisti, mutta nyt mennään näin. Ei tämä karanteeni nyt lopulta niin kauaa kestä, joten homma on ihan ok. Ja jos karanteenissa täytyy olla, niin mieluiten olen kotona Tampereella.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut