Korona ei säästä Mustavuortakaan – Talvikausi päättyy maanantai-iltaan

Myös Mustavuoressa aletaan odottaa tulevia aikoja. Tamperelaisen arkisto

Pekka Ruissalo

Myös Mustavuoren talvikausi päättyy ennenaikaisesti koronaviruksen takia. Laskettelukeskus sulkeutuu maanantaina kello 21.

Mustavuori on tehnyt kävijäpalautteen perusteella väkevän paluun ihmisten vapaa-aikaan kuluneen talven aikana.

– Kiitämme kaikkia kävijöitä aktiivisuudesta ja kannustavasta palautteesta tänä poikkeuksellisena talvena, Mustavuori Oy:n toimitusjohtaja Antti Rauhala kommentoi julkisuuteen toimitetussa tiedotteessa.

Original- ja alkeisrinteet ovat Rauhalan mukaan edelleen erittäin hyvässä kunnossa ja paksun lumipatjan peittämiä.

– Vuokraamo ja lipunmyynti eivät ole kauden viimeisenä laskupäivänä auki, mutta kaikki Mustavuori-kausikortin haltijat voivat vielä käyttää ankkurihissiä ja naruhissiä tämän päivän ajan huomioiden hiihtokeskusyhdistyksen ohjeistuksen ja pitämällä riittävät etäisyydet muihin laskijoihin, Rauhala ohjeistaa.

– Sulkemispäätökseemme vaikuttaa vallitseva Covid–19 -pandemia. Haluamme olla mukana loiventamassa tartuntakäyrää ja täten turvata suomalaisen terveydenhuollon kyky tarjota hoitoa sitä tarvitseville.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut