Mediatutkijoiden konferenssi Tampereella muuttui verkkokokoontumiseksi – "Luultavasti laajin virtuaalikonferenssi Suomessa koskaan"

Pekka Ruissalo

Koronaviruksen vuoksi Pekingistä Tampereelle siirretty maailman mediatutkijoiden konferenssi heinäkuun puolivälissä on päätetty muuttaa verkossa pidettäväksi online-konferenssiksi.

Konferenssin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, emeritusprofessori Kaarle Nordenstreng arvioi yliopiston lähettämässä tiedotteessa, että tilaisuudesta tulee luultavasti laajin Suomessa koskaan järjestetty tieteellinen virtuaalikonferenssi.

Digitaalinen tulevaisuus oli nimetty konferenssin teemaksi jo ennen kuin tieto koronaviruksesta muutti myös konferenssin järjestelyt digitaalisiksi.

Pekingin konferenssiin oli alustavasti tulossa 1 800 tutkijaa, joista noin tuhat ehti vahvistaa osallistumisensa myös heinäkuun kokoontumiseen Tampereella. Nyt Nordenstreng odottaa, että Tampereen virtuaalikonferenssi keräisi 500–1 000 osallistujaa jopa 80 maasta. Osallistujamäärä selviää vasta huhtikuun loppupuolella, kun lopulliset vahvistustiedot tulevat.

Mediatutkijoiden IAMCR (International Association for Media and Communication Research) on kansainvälinen järjestö, johon kuuluu lähes 3 000 jäsentä 102 eri maasta.

Heinäkuun konferenssi pidetään nimellisesti Tampereella, vaikka fyysisesti kaupungissa järjestetään vain avajais- ja päätösistunnot.

– Tampere on eräänlainen Pohjantähti, jonka alla tämä kaikki tapahtuu. Paperit esitetään eri jaostojen paneeleissa, jotka pidetään virtuaalisina, Kaarle Nordenstreng kertoo.

Konferenssiin kuuluu parisataa jaostojen organisoimaa paneelia, joista kussakin on 5–6 esitystä. Jos konferenssi pidettäisiin fyysisesti Tampereella, olisi istunnot hajautettu Tampereen yliopiston ja Tampere-talon saleihin. Nyt istunnot pidetään virtuaalisissa kokoushuoneissa.

Reaaliaikaisen virtuaalikonferenssin yksi ongelma on siinä, että osa osallistujista joutuu seuraamaan esityksiä yöaikaan, koska he asuvat eri aikavyöhykkeellä. Mediatutkijoiden konferenssi on ottanut tämän huomioon siten, että kaikki istunnot eivät vaadi reaaliaikaista yhteyttä.

Online papers -istuntoihin paperit laitetaan näytteille pelkkinä teksteinä, joita rekisteröityneet osanottajat voivat kommentoida parin viikon ajan.

Reaaliaikaista läsnäoloa vaativat istunnot kulkevat nimellä Online sessions. Järjestön kolmisenkymmentä jaostoa järjestävät neljän konferenssipäivän aikana omat paneelinsa, joihin sisältyy noin tunnin kestävä keskustelu etukäteen lähetettyjen tieteellisten esitysten pohjalta. Paneelin puheenjohtaja istuu tietokoneen ääressä jossakin päin maailmaa ja johtaa reaaliajassa paneelin, jota kaikki asiasta kiinnostuneet voivat seurata.

Konferenssin avausistunto olisi normaalitilanteessa Tampere-talon isossa salissa. Nyt virtuaalikonferenssin avausistunto pidetään Tampereen yliopiston tv-studiossa, jossa on läsnä vain muutama ihminen. Istunto striimataan kuitenkin reaaliaikaisesti järjestön kaikille jäsenille eri puolille maailmaa.

Avausistunnossa esitetään tervehdykset valtiovallan, Tampereen kaupungin ja yliopiston puolesta sekä kiinalaisen ja suomalaisen tutkijan alustukset konferenssin teemasta. Samoin yleisesitykset konferenssin päätteeksi striimataan koko jäsenkunnalle.

KoordinaattoriKristiina Tuokko Tampereen yliopiston kongressitoimistosta kertoo tiedotteessa, että mediatutkijoiden konferenssi on Tampereelle suunnitelluista suurin, joita koronan aiheuttamat muutokset koskevat.

Tuokon laskujen mukaan kevään ja ensi kesän konferensseista on koronan vuoksi jo kaksi päätetty siirtää virtuaalisiksi, kolme harkitsee ja kaksi on kokonaan peruttu. Kuusi konferenssia siirtyy syksyyn tai ensi vuoteen, kolme ei ole vielä tehnyt päätöstä. Syksyn konferensseja valmistellaan toistaiseksi normaalisti.

Aiheeseen liittyvää

  1. Mediatutkijoiden jättikonferenssi siirretään Pekingistä Tampereelle – "Jakamatonta goodwillia"
    25.2.2020 13:15
  2. Tanssii tähtien kanssa vetoaa "kaikkiin vauvasta vaariin" – mediatutkija kertoo, miten se siinä onnistuu
    8.10.2018 20:00
  3. Tamperelaisen tärkeimmät ja kiinnostavimmat jutut saa uutiskirjeenä sähköpostiin joka päivä – Näin tilaat!
    12.5.2018 12:00

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut