Sorsapuiston uuden tekojääradan rakentaminen alkamassa – Ensin lähtevät Sulkavuoren palaset

Petteri Mäkinen

Sorsapuiston kentän tekojääradan työt jatkuvat painopenkan purkamisella. Työ aloitetaan huhtikuun alussa.

Sorsapuiston kentällä on ollut painopenkka pienentämässä riskiä mahdollisille painumille. Kenttää on esikuormitettu Sulkavuoresta tuodulla murskekerroksella, jotta tulevassa rakenteessa ei enää esiintyisi painumaeroja. Kentän alueita tasataan huhti-toukokuun aikana.

Kentän pinta höylätään kesäkuussa, ja tekojääradan pintatyöt aloitetaan kesä-heinäkuun aikana. Tavoitteena on, että talvikaudella 2020–2021 luistellaan jo tekojäällä.

Uusi tekojäärata soveltuu muun muassa jääpallon pelaamiseen ja pikaluisteluun. Tekojääradan läheisyyteen tulee myös yksi kaukalo. Kesäaikana Sorsapuiston kenttä muuntautuu monenlaisen liikunnan alueeksi, jossa voi pelata koripalloa, harrastaa vaikkapa salibandya tai pelata pöytätennistä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut