Näin Tampereella: Leninin 150-vuotissyntymäpäivää juhlitaan suljetuin ovin

Pekka Ruissalo

Tampereen Lenin-museo juhlii Leninin syntymäpäivää suljetuin ovin. Leninin syntymästä tulee 22. huhtikuuta kuluneeksi 150 vuotta.

Toisin oli 50 vuotta sitten. Kun Vladimir Leninin syntymästä tuli kuluneeksi sata vuotta keväällä 1970, Neuvostoliitto ja koko sosialistinen maailma juhlivat merkkivuotta isosti. Suomalaisetkin kunnostautuivat järjestämällä yli tuhat tilaisuutta. Tampereella vietettiin Lenin-viikkoa ja päivänsankaria juhlistivat kaikki mahdolliset tahot lämpimien Neuvostoliitto-suhteiden hengessä.

Johtajan syntymästä tulee 22. huhtikuuta kuluneeksi tasan 150 vuotta. Tällä kertaa merkkipäivää vietetään vain Tampereen Lenin-museossa ja sielläkin ihan ilman yleisöä. Lenin-museon suljettujen ovien takana on kuitenkin rakennettu uutta näyttelyosiota, jossa perataan suurmieskulttia ja kurkistetaan Lenin-myyttien taakse.

Iljitš kuoli – Lenin elää! -näyttelykokonaisuus odottaa museokävijöitä Leninin syntymäpäivästä alkaen seuraavan vuoden kevääseen saakka. Museon ovet pysyvät syntymäpäivänä suljettuna, eikä vielä ole tiedossa koska yleisö pääsee tutustumaan päivänsankarin tarinaan.

Aiheeseen liittyvää

  1. Puhuttelisiko Lenin perheitä hiihtolomalla? – "Neuvostoliitto on historiallisesti merkittävin tamperelainen keksintö. Ei se kuitenkaan paras ole"
    13.2.2020 21:00
  2. Myös Werstas ja Lenin-museo osallistuvat torstain Tapahtumien yöhön
    5.8.2019 14:44
  3. Lenin-museo esittelee nyt sosialistista lapsuutta
    24.6.2019 9:58
  4. Lenin-museo on pidempään auki kesällä
    6.6.2019 9:55

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut