Alkava pääsiäinen on nyt erityisen vaikea mielenterveysasiakkaille. Pitkät juhlapyhät ovat normaalioloissakin vaikeita ihmisille, joiden mielenterveys horjuu.
Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot, palveluiden hiljentyminen ja katukuvan autioituminen tuovat kuitenkin tilanteeseen yhä suurempia lisähaasteita. Alkavan pääsiäisen aikana on erityisen tärkeää huolehtia läheisistä ja pitää esimerkiksi soittamalla yhteyttä ihmisiin, joilla on mielenterveysongelmia.
Taysin psykiatrian toimialuejohtaja Hanna-Mari Alanen kertoo tiedotteessa, että koronaviruksen aiheuttama poikkeustila näkyy laajasti myös mielenterveyspalveluissa. Kuntoutusta edistävää toimintaa on vähennetty ja ihmiset ovat aiempaa yksinäisempiä ja vailla normaalin arjen rutiineita.
Taysin psykiatrian palvelut toimivat poikkeustilanteen aikanakin normaalisti, ja apua myös tarvitaan.
– Meillä on havaittavissa, että psykiatriseen sairaalaan on alkanut tulla yhä enemmän potilaita viime päivinä. Ihmisten vointi on selkeästi heikentynyt ja kriisiytynyt, sanoo toimialuejohtaja Hanna-Mari Alanen.
Arjen rutiinit ja aikataulut ovat tärkeitä ihan kaikille, mutta etenkin mielenterveysasiakkaille. Arki ja perhe ja verkostot pitävät ihmisen koossa.
– Monilla mielenterveysasiakkailla ei ole turvallista verkostoa tai omaista johon voisi epävarmoina aikoina luottaa. Lähin omainen voi olla viranomainen. Asiakkaat ovat nyt liian yksin pelkojensa kanssa.
Alanen toivookin, että mielenterveyspotilaisiin kiinnitettäisiin nyt aivan erityistä huomiota, koska asiakasryhmä on hyvin haavoittuva. Etävastaanottoja on järjestetty, mutta nekään eivät sovi tai riitä kaikille.
– Hoito pitää nyt turvata kaikkialla Pirkanmaalla, koska sairauden hoito voi muuttua kiireellistä hoitoa vaativaksi tai voi edetä hoidon ulottumattomiin. Nyt kannattaa kurottautua naapurin puolelle.