KÄVELY Katettu silta on tarkoitettu kävelijöille. Silta maksaa noin 250 000 euroa.
Jalankulkijoille tarkoitettu varasilta valmistuu Hämeensillan viereen aiottua myöhemmin. Talvella oletuksena oli, että silta valmistuisi jo huhtikuussa, mutta tulevan sillan paikalla törröttää edelleen vain paaluja, jotka asennettiin paikoilleen Tammerkosken ollessa tyhjänä.
Varasillan rakentaminen viivästyi vesi- ja lumitilanteen vuoksi, sillä Tammerkoski voitiin tyhjentää vasta huhtikuun alussa.
– Suunnitelmissa oli, että koski olisi tyhjennetty jo aiemmin, mutta valitettavasti Näsi- ja Pyhäjärven vesitilanne ei sitä mahdollistanut, Tampereen kaupungin rakennuttamispäällikkö Petri Kantola kertoo.
Tavoitteena on, että varasilta valmistuu toukokuun aikana.
– Nyt ei ole enää viivästyksiä näköpiirissä, Kantola arvioi.
Aikataulu menee niin, että ensin rakennetaan valmiiksi Hämeensillan alle sijoittuva työtaso. Sen jälkeen alkavat varasillan rakennustyöt.
Varasilta rakennetaan siten, että koskeen paalutettujen teräspylväiden päälle tuodaan teräksiset palkit. Sillan runko rakennetaan puusta, ja runko verhoillaan filmivanerilla.
Sillassa on viistokatto ja valaistus. Viistokaton vuoksi toinen puoli sillasta on korkeampi kuin toinen. Kävelyputken korkeus on noin 2,2–2,8 metriä.
Varasillasta tulee noin neljä metriä leveä ja 110 metriä pitkä. Silta on tarkoitettu vain jalankulkijoille eli pyöräilijöiden on talutettava pyörää sillalla.
Väliaikainen kevyen liikenteen silta maksaa noin 250 000 euroa.
Varasillan tekeminen kosken yli ei ole Tampereella mikään uusi juttu. Kun nykyistä Hämeensiltaa rakennettiin vuosina 1928–29 ja aiempi silta purettiin, työn ajaksi rakennettiin väliaikainen silta.