Usu: Keskustan Kaikkonen ei sulje pois vähemmistöhallituksen mahdollisuutta – toiveissa nykyistä laajempi hallituspohja

Joonas Alanne

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoo tänään julkaistussa Uutissuomalaisen haastattelussa pitävänsä vähemmistöhallitusta yhtenä vaihtoehtona seuraavan hallituksen kokoonpanolle.

– En sulkisi itse täysin pois vähemmistöhallituksenkaan mahdollisuutta. Pohjoismaissa näitä on ollut jonkin verran ja sekin pitäisi olla työkalupakissa, sanoo Kaikkonen Uutissuomalaiselle.

– Pidän sitä epätodennäköisenä, mutta työkalupakissa on hyvä olla monenlaisia työkaluja.

Parhaana hallituskokoonpanona Kaikkonen pitää toimintakykyistä enemmistöhallitusta, jolla olisi nykyistä laajempi pohja.

– Ehkä 115 edustajaa olisi hyvä olla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  2. Korona lisäsi kotihälytysten määrää Tampereella – Samaan aikaan turvakotien käyttö väheni huomattavasti
  3. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  4. Hamstratut kirjat alkavat palautua hyllyihin – Tampereen kirjastoihin palautettiin yhden päivän aikana liki 20 000 lainaa
  5. Pitkän linjan Tappara-toimitusjohtaja sai kansainvälisen tunnustuspalkinnon – Mikko Leinoselle ensimmäinen eurooppalaisen seurajääkiekon johtajuuspalkinto
  6. USU: Yhä useampi kirjoittaa ylioppilaskokeissa vähintään viisi laudaturia
  7. Ratinan rantapuiston hiekkakentälle tulee uusi nurmialue
  8. Pääkirjoitus: Rajoitusten purku on helpotus
  9. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  10. Kolumni: Kenelle kolikot kilisevät?
  11. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  12. Autoilija ja hirvi törmäsivät Tampereen Leinolassa
  13. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  14. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  15. Tampere-talossa fiilistellään tänä kesänä keikkatunnelmaa kuvien välityksellä – Sorsapuistossa muumihahmot tervehtivät kävijöitä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  2. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  3. Pirkkalan Partolaan avautui uusi McDonald`s – Yrittäjänä pikaruokaketjun toisen polven konkari
  4. Pirkkalan suuntaan kulkeva ratikka saa eniten kannatusta – seuturatikkakyselyssä vastaajat vetivät kotiinpäin
  5. Polkujuoksu on Tampereellakin jo niin suosittua, että ihmiset haluavat kilpailureiteille vaikka yksin – "Poluilla ja luonnossa voi rauhoittua"
  6. "Meidän toimitusjohtajalla on varmaan joku kristallipallo kotona" – tamperelaisravintola varautui koronakesään jo ennen kuin siitä tiedettiin
  7. Autoilija ja hirvi törmäsivät Tampereen Leinolassa
  8. VR rekrytoi Tampereen Ratikkaan 65 ensimmäistä kuljettajaa – Tiedotustilaisuus lähetetään tiistaina kello 16
  9. Pirkanmaalaisessa koripalloilussa tapahtui varsinainen siirtosensaatio: Pyrinnön kapteeni vaihtaa maisemaa Nokialle
  10. Entinen Tappara-patukka Tuukka Mäntylä ryhtyi legendaarisen kalakioskin veturiksi – "Jos en olisi voinut tai osannut taklata, hyötyni joukkueelle olisi ollut aika nimellinen"
  11. Mihin annan luvan, kun hyväksyn evästeiden käytön tällä sivustolla – ja miksi evästeistä täytyy kysyä
  12. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  13. Tampere-talossa fiilistellään tänä kesänä keikkatunnelmaa kuvien välityksellä – Sorsapuistossa muumihahmot tervehtivät kävijöitä
  14. Pitkän linjan Tappara-toimitusjohtaja sai kansainvälisen tunnustuspalkinnon – Mikko Leinoselle ensimmäinen eurooppalaisen seurajääkiekon johtajuuspalkinto
  15. Nyt kitketään lupiineja Tampereella – ensimmäinen urakka odottaa Nekalassa torstaina

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.