Yhä useampi pyöräilijä ylittää Tammerkosken Patosiltaa pitkin

Patosilta, arkistokuva Pekka Ruissalo

Marjo Rämö

Patosilta nousi kesällä 2017 ensimmäistä kertaa Hämeensiltaa merkittävämmäksi pyöräilyväyläksi Tammerkosken silloista. Suurimmat jalankulkijavirrat Tammerkosken yli olivat edelleen Hämeensillalla, jonka kautta kulki huipputunnin aikana yli 50 prosenttia Tammerkosken ylittävistä jalankulkijoista.

Tammerkosken ylittävillä silloilla jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden määrä nousi kesällä 2017 korkeimmaksi vuonna 2000 aloitetun seurannan jälkeen. Pyöräilijöiden määrä oli 21 prosenttia ja jalankulkijoiden määrä 22 prosenttia kymmenen vuoden laskentatulosten keskiarvoa suurempi.

Vilkkaimmat jalankulkuväylät kesällä 2017 olivat Hämeenkatu, Hatanpään valtatien pohjoispää, Itsenäisyydenkatu, Vuolteen silta ja rautatieaseman matkakeskustunneli. Vilkkaimmat pyöräilyväylät kesällä 2017 olivat Patosilta, Rongankadun alikulku, Hatanpään valtatie, Tampereen valtatie sekä Hämeensilta.

Jalankulkija- ja pyöräilijämäärät vähenivät Hämeenkadun itäpäässä selvästi joukkoliikennekatukokeilun lopettamisen myötä.

Ydinkeskustasta itään suuntautuvista pyöräilyreiteistä käytetyimmät ovat Rongankadun alikulku ja Tampereen valtatie. Jalankulkijat suosivat selvästi asema- ja matkakeskustunnelia kulkiessaan itään. Länsi-Tampereella pyöräilijät ovat palanneet käyttämään Paasikiventietä rantatunnelin valmistuttua.

Säätila vaikuttaa erityisesti pyöräilijämääriin. Kesän 2017 sadepäivien suuri määrä näkyi pyöräilijämäärissä, ne olivat 5 prosenttia pienemmät kesän 2016 lukuun verrattuna.

Polkupyöräilijöiden määriä on seurattu koneellisten mittauspisteiden avulla 2000-luvun alusta saakka. Pyöräilijöiden määrä on ollut laskussa vuodesta 2012 lähtien kesäkausina. Talvipyöräilijöiden määrät tammi-helmikuussa vuosina 2017 ja 2018 olivat selvästi keskiarvoa suurempia. Vuonna 2017 talvipyöräilijöiden määrät nousivat yli 30 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Syyte: Pariskunta toi Espanjasta Suomeen kymmenittäin sairaita koiria ja myi niitä korkealla hinnalla – Syyttäjä vaatii vankeusrangaistuksia
  2. Lautakunta hyväksyi muutokset – näin Nysse-vuoroja karsitaan
  3. Särkänniemi julkisti avauspäivänsä – sisään pääsee vain rajattu määrä asiakkaita kerrallaan
  4. Ylinopeus Kangasalla aloitti tapahtumasarjan, jonka seurauksena 1970-luvulla syntynyt mies vangittiin – Nyt miestä epäillään yhteensä kuudesta rikoksesta
  5. 25 lammasta hoitaa tamperelaisia arvoniittyjä tänä kesänä
  6. Tamperelaislähtöinen twerk-tähti teki uuden aluevaltauksen – tältä näyttää Tinzen musiikkivideo
  7. Tampereen lasten ja nuorten sairaalan potilaat saivat sähkökäyttöiset leikkiautot – Kulkupeleillä on kilpailukykyinen huippunopeuskin
  8. Palkittu tamperelainen matematiikanopettaja: "Matematiikasta voi löytää onnistumisen kokemuksia taitotasosta huolimatta"
  9. Nyt alkoi uintikesä! – Tampereen uimavesien lämpötiloja sekä levätietoja voi seurata karttapalvelun avulla
  10. Pohjois-Hervantaan rakennetaan uutta asumista
  11. Nyt on luvassa kesäterassi myös koirakavereille – G Livelab Tampere avaa kesäkautensa maanantaina
  12. Koronapysähdys oli Astorille peiliinkatsomisen paikka – nyt ravintolasta on puhallettu pölyjä pois
  13. Kangasalan kaupunki jatkaa koronarajoitusten purkamista
  14. Ilves vai Tappara? – IS: Konkarihyökkääjä Petri Kontiola haluaisi pelata kiekkoa Tampereella
  15. Liikuntapaikat avautuvat Tampereella maanantaina – Lue tästä ohjeistus ja tarkemmat käytännöt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.