Metsästysajat muuttuvat – muutokset voimaan kesäkuun alussa, hirvenmetsästysaika pitenee

Lokakuussa alkava hirvenmetsästys päättyy vuoden lopussa. Metsästystä saa jatkaa ilman koiraa 15.1. asti. arkisto/jorma vainio

toimitus

Uusi asetus muuttaa metsästysaikoja. Tavoitteena on vähentää riistaeläinten aiheuttamia vahinkoja ja tarvetta metsästykseen liittyviin poikkeuslupiin. Lisäksi parannetaan saalistietoa erityisesti taantuvien vesilintujen osalta. Metsästysajat pitenevät kesäkuusta alkaen useiden riistalajien osalta, tiedottaa maa- ja metsätalousministeriö.

Etenkin hirven, valkohäntäpeuran ja metsäkauriin metsästysaikoja pidennetään taimikkotuhojen ja liikennevahinkojen estämiseksi, kun hirvikanta on vahvistunut.

Koko maassa lokakuun toisena lauantaina alkava varsinainen hirvenmetsästyskausi jatkuu vuoden loppuun.

Sen jälkeenkin hirveä saa jatkossa metsästää ilman koiraa 15.1. asti. Valkohäntäpeuraa ja metsäkaurista saa vastaavasti metsästää varsinaisen metsästysajan lisäksi ilman koiraa 1.2.-15.2.

Lapin aikaistettu hirvenmetsästys koskee jatkossa myös Kuusamon ja Taivalkosken alueita.

Meri- ja kanadanhanhien metsästys pelloilla alkaa jatkossa jo 10. elokuuta. Metsästyksellä rajoitetaan hanhien aiheuttamia alkusyksyn maatalousvahinkoja.

Itämerennorpan metsästysaika muutettiin vastaamaan hallin metsästysaikaa, eli itämerennorppa on rauhoitettu tammikuun 1. päivästä huhtikuun 15. päivään.

Riistaeläinten aiheuttamia vahinkoja rajoitetaan myös oravan, kärpän ja näädän rauhoitusaikoihin tehdyillä muutoksilla.

Muutoksia tuli myös metson, teeren ja pyyn rauhoitusaikoihin.

Velvollisuus saalisilmoituksen tekemiseen laajenee vuonna 2020. Suomen riistakeskukselle on tuolloin tehtävä ilmoitus myös saaliiksi saamastaan haapanasta, jouhisorsasta, heinätavista, lapasorsasta, punasotkasta, tukkasotkasta, haahkasta, allista, tukkakoskelosta, isokoskelosta sekä nokikanasta.

Näiden vesilintujen kannat ovat taantuneet jo pitkään.

Asetuksessa on säännökset myös metsästyksen johtajan läsnäolovelvollisuudesta seuruemetsästyksessä sekä ja hänen tehtävistään suurpetojen metsästyksessä. Ilma-asetta ja hirvieläinten pyyntilupamenettelyä koskeviin säännöksiin tehtiin vähäisiä muutoksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tätä taloa tehdään jo, vaikka tontilla ei näy mitään – Härmälään kohoaa puukerrostalo, jonka kylpyhuonekin tehdään elementtinä tehtaalla
  2. Olisiko 70-vuotias Juice suostunut koronakaranteeniin? – "Tuskin..."
  3. Tampere hakee aikuisia päivystämään suojateille koulujen alkaessa – Kouluja listalla 28
  4. Tärkeä tamperelainen: ”Ota opas, niin kuulet, mitä näet” – Anja on opastanut Tamperetta jo 40 vuotta
  5. ”Pysähtyminen teki hyvää” – Kohujulkisuudestakin tunnettu Henna Peltonen viettää tavallista perhearkea Pispalassa
  6. Hyvinvointi: Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"
  7. Tiede: Sotahistoriaan erikoistunut arkeologi Jan Fast, 58, yrittää antaa nimen tuntemattomille sotilaille – "Hienointa olisi ollut vaikka nimi linkkuveitsessä, mutta missään ei ollut mitään viitettä"
  8. Tiede: Tapa, jonka mukaan isä saattaa tyttärensä alttarille, voi tuntua romanttiselta, mutta alkuperäinen ajatus ei sitä ole – "Ei ole perinteitä, joita olisi pakko noudattaa"
  9. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  10. "En jaksanut olla tekemättä mitään" – Heti kohun aiheuttaneesta Pyrinnön jenkkivahvistuksesta vuosimallia 1974 tuli Suomeen amerikkalaisen ruuan lähettiläs
  11. "Koko ajan on pöhinä päällä" – Kukkaispormestari Paulina Ahokas inspiroituu Tampereen tarinasta
  12. Kolumni: Kotimaa on mansikkainen – "Kaikki tämä ilman jonotusta ja stressiä, turvallisesti."
  13. Suomen suurin kesätaidetapahtuma alkaa Tampereella lauantaina – Finlayson Art Area 2020 tuo luonnon 200-vuotiaalle tehdasalueelle, katso mitä tapahtuu!
  14. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  15. "Ulkonäössä on sekä Nuuskamuikkusta että Harpo Marxia" – Vuoden paras karikatyyrien kohde löytyi Tampereelta, katso riemukkaat kuvat!

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Iso kiinteistökauppa Kangasalla – Teppo Numminen sijoittaa kuntoutuskeskukseen järven rannalla
  2. ”Pysähtyminen teki hyvää” – Kohujulkisuudestakin tunnettu Henna Peltonen viettää tavallista perhearkea Pispalassa
  3. Tampere hakee aikuisia päivystämään suojateille koulujen alkaessa – Kouluja listalla 28
  4. Suomen suurin kesätaidetapahtuma alkaa Tampereella lauantaina – Finlayson Art Area 2020 tuo luonnon 200-vuotiaalle tehdasalueelle, katso mitä tapahtuu!
  5. Tamperelainen siipiravintoloitsija aikoo tuoda Mike Tysonin Suomeen
  6. Porvoon ampujaveljesten Tampereen takaa-ajon vaiheet tarkentuivat – Bensavarkaus Ristinarkun Shellillä, viisi laukausta Rantatunnelissa, kahdeksan murhanyritystä...
  7. Ratikka pääsi Hervannan yöhön – Testiaikatauluun heti muutos: syy lentoliikenteessä
  8. "En jaksanut olla tekemättä mitään" – Heti kohun aiheuttaneesta Pyrinnön jenkkivahvistuksesta vuosimallia 1974 tuli Suomeen amerikkalaisen ruuan lähettiläs
  9. Tärkeä tamperelainen: ”Ota opas, niin kuulet, mitä näet” – Anja on opastanut Tamperetta jo 40 vuotta
  10. Hervantajärvelle kohoaa 54 asunnon kerrostalo – Erikoisuus ylimmän kerroksen korkeat asunnot, joihin mahtuu parvi
  11. Olisiko 70-vuotias Juice suostunut koronakaranteeniin? – "Tuskin..."
  12. Tätä taloa tehdään jo, vaikka tontilla ei näy mitään – Härmälään kohoaa puukerrostalo, jonka kylpyhuonekin tehdään elementtinä tehtaalla
  13. 568 halusi ratikkakuskiksi Tampereelle – Näin valinnat tehdään ja koulutus etenee
  14. "Ulkonäössä on sekä Nuuskamuikkusta että Harpo Marxia" – Vuoden paras karikatyyrien kohde löytyi Tampereelta, katso riemukkaat kuvat!
  15. Koronakevään vaikeuksia hyvitetään – Tampereen kaupunki jakaa risteilylahjakortteja ikäihmisten omaishoitajille

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.