Suomalaiset murehtivat luonnon tilaa – roskat, kemikaalit ja myrkyt huolettavat

Luonto on suomalaisille tärkeää. Kuvituskuva. Riitta Ketola

toimitus

Ympäristöministeriön teettämästä kyselystä selviää, että yli 90 % suomalaisista pitää luontoa tärkeänä, kokee sen olevan osa kansallista identiteettiä ja uskoo luonnon lisäävän hyvinvointia ja terveyttä. Kyselytutkimuksen mukaan suomalaisille rakkainta luontoa ovat kodin lähistöltä löytyvät viheralueet ja oma piha.

Kaikkein mieluiten luonnossa liikutaan tai rauhoitutaan. 67 % suomalaisista liikkuu luonnossa vähintään viikoittain, useamman kerran viikossa luonnossa liikkuu enemmän naisia kuin miehiä. Lähiluonnon arvostus näkyi, sillä 86 % vastaajista oli sitä mieltä, että luonto pitäisi ottaa paremmin huomioon kaupunkeja kehitettäessä.

Suomalaiset ovat varsin tietoisia ilmastonmuutoksen vaikutuksista, ja noin puolet on myös huolissaan Suomen luonnon tilasta. Globaalin luonnon tilanteesta huolta kantaa jo yli kaksi kolmasosaa eli 78 % vastaajista. Erityisesti yli 65-vuotiaat huolehtivat Suomen luonnon tilasta, alle 25-vuotiaat olivat taas huolissaan nimenomaan globaalista tilanteesta.

52 % vastaajista nimeää ilmastonmuutoksen luontoamme kohtaavien suurimpien uhkatekijöiden joukkoon. Roskaantuminen koettiin kuitenkin sitäkin suuremmaksi uhaksi. Yli 65-vuotiaat ovat vielä tätäkin enemmän huolissaan kemikalisoitumisesta ja ympäristömyrkyistä.

Vastuu luonnon suojelusta ja kestävästä käytöstä lankeaa suomalaisten mielestä ennen kaikkea jokaiselle itselleen. 78 % vastaajista pitää henkilökohtaista vastuuta suurena tai erittäin suurena. Valtion viranomaisten vastuuta peräänkuuluttaa 68 %.

Luonnonsuojelun nähdään tuovan enemmän hyötyjä kuin haittoja, ja harva uskoo sen haittaavan elinkeinoelämää. Vain 27 % suomalaisista kokee, että luontoa suojellaan valtakunnallisesti riittävästi, mutta kysymys koettiin myös hankalaksi: 38 % ei osannut ottaa siihen selkää kantaa.

Kyselyn toteuttamisesta vastasi aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI yhteistyössä CINT-kuluttajapaneelin kanssa. Tilaajina toimivat ympäristöministeriö ja luonnon monimuotoisuuden parissa työskentelevä poikkihallinnollinen viestintäryhmä. 1008 henkilöä vastasi kaikkiin kysymyksiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pirkkalan kunta peruu suuret kesätapahtumansa – "Poikkeustilanne jatkuu edelleen ja päätökset on tehtävä ajoissa"
  2. Sähköpotkulautayritys Voi palaa Tampereelle – "Sen avulla on helppo pitää sosiaalista etäisyyttä muihin"
  3. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  4. Korona lisäsi kotihälytysten määrää Tampereella – Samaan aikaan turvakotien käyttö väheni huomattavasti
  5. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  6. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, silti syytä vielä muistaa turvavälit
  7. Valtion tuki pienentää Tampereen korona-alijäämän 30 miljoonaan – ilman lisärahoja alijäämä jopa 98 miljoonaa
  8. Lukijalta: Liikenneyhteydet kuntoon
  9. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  10. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  11. Lielahden kartanopuisto aiotaan kunnostaa alkuperäiseen asuunsa – suunnitelmissa penkkejä, istutuksia ja tapahtuma-alue
  12. Kuumat säät vetivät vesille Pirkanmaalla – Poliisi rokotti veneilijöitä koska pelastusliivit olivat jääneet rannalle
  13. Miten käy Tampereen jatko kulttuuripääkaupunkikilpailussa? – Asia ratkeaa juhannuksen jälkeen
  14. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  15. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Napoli vei ykköspaikan – Tässä on Paras Tamperelainen Ravintola 2020 -äänestyksen 50 parasta
  2. Venäläislehti antaa tylyn arvion tamperelaisesta KHL-kiekkoilijasta – Aituri Lotta Haralan avomiestä kuvataan "historian huonoimpiin lukeutuvaksi ulkomaalaishankinnaksi"
  3. Pirkkalan Partolaan avautui uusi McDonald`s – Yrittäjänä pikaruokaketjun toisen polven konkari
  4. Pirkkalan suuntaan kulkeva ratikka saa eniten kannatusta – seuturatikkakyselyssä vastaajat vetivät kotiinpäin
  5. Autoilija ja hirvi törmäsivät Tampereen Leinolassa
  6. Polkujuoksu on Tampereellakin jo niin suosittua, että ihmiset haluavat kilpailureiteille vaikka yksin – "Poluilla ja luonnossa voi rauhoittua"
  7. Nyt tulee drive-in -konsertti – Messu- ja Urheilukeskuksen parkkipaikalla nähdään useampi rokkikeikka
  8. Pääkirjoitus: Rajoitusten purku on helpotus
  9. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  10. Pitkän linjan Tappara-toimitusjohtaja sai kansainvälisen tunnustuspalkinnon – Mikko Leinoselle ensimmäinen eurooppalaisen seurajääkiekon johtajuuspalkinto
  11. "Meidän toimitusjohtajalla on varmaan joku kristallipallo kotona" – tamperelaisravintola varautui koronakesään jo ennen kuin siitä tiedettiin
  12. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  13. Pirkanmaalaisessa koripalloilussa tapahtui varsinainen siirtosensaatio: Pyrinnön kapteeni vaihtaa maisemaa Nokialle
  14. Kolumni: Kenelle kolikot kilisevät?
  15. VR rekrytoi Tampereen Ratikkaan 65 ensimmäistä kuljettajaa – Tiedotustilaisuus lähetetään tiistaina kello 16

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.