Nyt ärähtää pormestari Lyly työllisyyskokeilun alasajosta – "Ei mitään järkeä"

Pormestari Lauri Lyly (sd) ei ole tyytyväinen Tampereen työllisyyskokeilun loppumiseen. Petteri Mäkinen

Pekka Ruissalo

Tampereen pormestari Lauri Lyly (sd) on harmissaan Tampereen työllisyyskokeilun alasajosta. Lähtökohtaisesti tilanne on loppuvuonna se, että viime vuonna alkanut kokeilu ajetaan alas syyskuun alusta alkaen.

– Ei mitään järkeä ajaa alas toimivaa työllisyyskokeilua. Jatko on välttämätön työttömien ja yritysten kannalta, Lyly twiittaa.

Kokeilussa on Pirkanmaalla tällä hetkellä 24 000 asiakasta. Jos suunnitelmat toteutuvat siihen tapaan kuin seutukunnalla on pelätty, siirtyy ensi vuoden alussa tuo määrä 76 työntekijän hoidettavaksi tähänastisen 330 työntekijän sijasta. 330 työntekijästä 254 ovat olleet kuntien palkkaamia. Kokeilussa jokaisella asiakkaalla on ollut myös oma työllisyysvalmentaja.

Tilannetta on osaltaan vaikeuttanut sote-uudistukseen liittyvä viivästyminen. Työllisyyskokeilun jatkuminen varmistuisi todennäköisemmin pysyvällä lakimuutoksella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. 568 halusi ratikkakuskiksi Tampereelle – Näin valinnat tehdään ja koulutus etenee
  2. TOAS rakennuttaa opiskelija-asuntoja Kauppiin – Ensimmäisessä puukerrostalossa yhteensä 70 asuntoa
  3. Sinilevätilanteessa radikaali käänne – Pirkanmaalla silti virallisia ja epävirallisia havaintoja
  4. Ratikka pääsi Hervannan yöhön – Testiaikatauluun heti muutos: syy lentoliikenteessä
  5. Euroopan komissiolta synkkä arvio Pirkanmaan koronavaikutuksista – Onko syytä olla huolissaan, Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen?
  6. Linnanmäki nostaa päivittäisten kävijöiden kiintiötä – "Opettelimme uusia toimintamalleja pienemmillä asiakasmäärillä"
  7. Vastuullisuus noussut tärkeäksi perusteeksi verkkokaupassa – tuotteen ympäristömerkki nähdään tärkeänä
  8. Epäiletkö uniapneaa? Aalto-yliopistossa kehitetty uusi älypuhelinsovellus kertoo, kärsitkö hengityskatkoksista
  9. Maksuhäiriöistä merkintä jo lähes 400 000:lla – vuodessa tuli tuhansia lisää ja koronan odotetaan vielä kasvattavan määrää
  10. Suomesta löytyi hyttyslaji, joka pystynee levittämään malariaa
  11. Tuore tutkimus: kauran ja rukiin kuidut jarruttavat lihomista ja maksakin kiittää
  12. Nyt on oikea aika pakastaa mansikoita, sillä pääsatokausi on alkanut – Pieneen pakastimeen mansikat kannattaa pilkkoa
  13. Koronakevään aiheuttama hoitovelka alkaa erääntyä terveydenhuollossa: Puhelujen määrä lähti nousuun
  14. USU-gallup: Puolet suomalaisista pitää rasismia suurena ongelmana
  15. UIT: Konkurssihakemus olisi jätetty tekemättä, jos Posti olisi tuonut tärkeän kirjeen ajoissa – "Emme missään tapauksessa ole menossa konkurssiin"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Monet asiakkaat kertoivat käyvänsä nyt meidän tukemisen vuoksi" – Näin kävi Paras Tamperelainen Noutoruoka 2020 -äänestyksessä! Katso top 20
  2. "Koeajoissa havaittiin puutteita ja välinpitämättömyyttä" – Ratikka on tästä viikosta eteenpäin pysyvä osa Tampereen liikennettä: kertaa täältä viisi isoa muutosta!
  3. Porvoon ampujaveljesten Tampereen takaa-ajon vaiheet tarkentuivat – Bensavarkaus Ristinarkun Shellillä, viisi laukausta Rantatunnelissa, kahdeksan murhanyritystä...
  4. Ratikka pääsi Hervannan yöhön – Testiaikatauluun heti muutos: syy lentoliikenteessä
  5. Kavala vesimyrkytys vaanii nyt helteellä – "Heitä tulee päivystyksiin taas entiseen tapaan vähintään viikoittain"
  6. Ratinan stadionille suunnitellaan kattamista – Ratinaa halutaan kehittää keskustan kuolleesta kulmasta vireäksi tapahtuma-alueeksi
  7. Tästäkö uusi kulkureitti keskustaan? – Ratinan stadionin takakansi halutaan avata jalankulkijoille ja pyöräilijöille
  8. USU: Näin paljon oluen, viinin ja väkevien hinta voi nousta – Alkoholiveron korotus syksyllä hallituksen käsittelyyn
  9. Tammerkosken varren terassin paikalle syntyi Mokkapuisto – Tampereen uuteen puistoon on istutettu puu samasta kannasta Helsingin Lasipalatsilta kaatuneen puun kanssa
  10. Kolumni: Päärataa kehitettävä – oikoradasta luovuttava – "Siten Helsinki saisi näppärästi muut maksamaan uuden lentokenttäjunansa"
  11. Lauri Lyly summaa koronakevään: 100 miljoonan euron isku Tampereelle, mutta myös paljon hyvää – "Jos joku asia ottaa päähän, niin..."
  12. Hatanpään sairaalalla isoja bussimuutoksia ensi viikolla – Neljä linjaa kiertoreitille, myös pysäkeihin muutoksia
  13. Laukauksia kolmostiellä, poliisi yritti törmätä pakenijat tieltä – Näin Porvoon ampujien 48 minuutin takaa-ajo eteni Tampereelta Ikaalisiin
  14. Euroopan komissiolta synkkä arvio Pirkanmaan koronavaikutuksista – Onko syytä olla huolissaan, Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen?
  15. Pyöräilijöille etuuksia liikennevaloissa – Näissä 36 risteyksessä vihreä aikaistuu tai pitenee pyöräilijälle, jos taskussa on auki mobiilisovellus, katso kartta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.