Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vapriikissa järjestettävästä goottitapahtumasta syntyi vilkas ennakkokeskustelu – Kaupunki käsittelee nyt, onko äärioikeistolaisiin piireihin liitetty henkilö tervetullut tapahtumaan

Tampereen kaupunki pohtii nyt, onko äärioikeistolaisista piireistä tuttu vaatekauppias Sami Haavisto tervetullut näytteilleasettajaksi Vapriikkiin Lumous Gothic Festivalille ensi viikon lauantaina. Suomen Kommunistisen Puolueen julkaisema Tiedonantaja aloitti aiemmin viikolla keskustelun aiheesta, kun se kertoi Tampereen Vapriikissa ensi viikon viikonloppuna järjestettävään Lumous Gothic Festivaliin liittyvästä epäselvyydestä.

Tapahtuman yksi näytteilleasettaja koetaan ongelmalliseksi – hän on siis Horror Shopin Sami Haavisto, jota pidetään yleisestisuomalaiseen äärioikeistoon lukeutuvana toimijana.

Vantaan Sanomat uutisoi marraskuussa 2017 tapahtumasta, joka herätti Vantaalla runsaasti kohua.

Tuolloin täkäläinen baari järjesti itsenäisyyspäivänä Suomi 100 vuotta -keikkaillan, jonka kaikkia esiintyjiä pidettiin taustoiltaan vahvasti äärioikeistolaisesti värittyneinä. Mukana yhteistyössä oli myös Haaviston ylläpitämä Northern Brotherhood -nettikauppa, jonka blogissa on julkaistu fasistiseksi katsottua materiaalia.

Blogi on sittemmin suljettu, mutta sen sisältöä on edelleen löydettävissä hakukoneiden avulla.

– Northern Brotherhood tulee tuottamaan muun muassa paitoja ja huppareita uuden ajan taistelijoille. Yksilöille, jotka ovat saaneet tarpeekseen Euroopan Unionin liittovaltiota ajavasta politiikasta joka vie meiltä itsenäisyyden ja siitä, että oman maan kansalaisista tehdään toisen luokan väkeä, kirjoitetaan 2. lokakuuta 2017 päivätyssä blogimerkinnässä.

Tapahtuman jälkeen Bar Rock Bearin yrittäjän Veikko Bakkerin kolme autoa poltettiin. Anarkistit ottivat vastuun teosta. Vantaan Sanomat uutisoi asiasta tähän tapaan.

Tampereen Vapriikki on kohusta tietoinen.

– Asia on parhaillaan kaupungin käsiteltävänä. Päätöksen pitäisi tulla nopeasti, sillä tapahtumakin on jo ensi viikolla, Vapriikista kommentoidaan.

Tampereen kaupunginvaltuusto teki helmikuussa päätöksen, ettei se enää vuokraa tilojaan rasistisille järjestöille. Asiasta keskusteltiin vilkkaasti myös Tamperelaisen verkkosivuilla.