Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tangoseniori-laulukilpailun kärkisijat Tampereelle

MUSIIKKI Seinäjoen Tangomarkkinoilla valittiin Tangokuninkaallisten ohella myös uudet Tangoseniorit. Tamperelainen Tuulikki Järvinen ja nokialainen Pepe Enroth pokkasivat tiukassa kilpailussa komeat pokaalit.

Minulle tämä oli hyvä syntymäpäivälahja, täytän pian 60 vuotta, Pepe Enroth naurahtaa.

Tämä on Enrothille jo 42 keikkakesä, eli hän on keikkaillut ympäri Suomea vuodesta 1976 saakka. Tangoseniori-palkinnon merkitys riippuu hänen mielestään sen mukaan, miten voiton pystyy itse hyödyntämään.

– Tämä on meriitti, joka antaa potkua keikkailuun. Toivotaan, että tulee lisää työtilaisuuksia ja pääsisin taas sellaisiin paikkoihin esiintymään, joissa en ole keikkaillut moniin vuosikymmeniin. Ja mikä voisikaan olla parempi paikka esiintyä kuin täällä Tangokadun päälavalla. Pääsee itsekin parempaan suoritukseen, kun on paljon ihmisiä katsomassa, Enroth iloitsee.

Naisten sarjan voittanut Tuulikki Järvinen, 51, on harrastanut laulua pikkutytöstä asti ja kymmenkunta vuotta tosissaan.

– Minulle tämä on hyvä harrastus, ei mikään päätyö. Toivottavasti voitto tuo kuitenkin lisää keikkoja, ne ovat mukavaa vaihtelua arkielämään, hän sanoo.

Järvisestä on myös hienoa, että kilpailun myötä pääsee esiintymään Tangokadulle, suuren yleisön eteen.

Viime vuonna naistensarjan voittanut Tiina Jormanainen kertoo saaneensa voiton myötä paljon keikkoja ja uusi albumi, Tiina Helinä-nimellä julkaistu Huokaus huulillani on juuri ilmestynyt.

Tangoseniorikilpailuun pyrki mukaan esikarsinnoissa 197 laulajaa, joista kuusi miestä ja kuusi naista eteni Seinäjoen Tangomarkkinoilla järjestettyyn finaaliin.

Kilpailijoiden keski-ikä on 50–60-vuotta ja alaikäraja on 45-vuotta. Monille nuorena laulajanuraa tehneelle Tangoseniori-kilpailu tarjoaa mahdollisuuden palata hyvän harrastuksen tai ammatin pariin.

– Tämä vuosi oli erittäin mielenkiintoinen. Kilpailun taso on korkea ja mukaan on tullut aivan uusia kasvoja, jotka eivät tosin päässeet ihan kärkeen asti. Kilpailun voitti kaksi pitkään mukana ollutta hyvää tangolaulajaa, kilpailuja järjestävän Suomalaisen Tangon Satumaa ry:n puheenjohtaja Ilmari Ylä-Autio sanoo.

Esikarsinnat käydään eri paikkakunnilla karaokeympäristössä ja tavoitteena on samalla elävöittää karaokepaikkoja, joista nousee uusia kykyjä kilpailuun.

– Ensi vuonna pyrimme antamaan mahdollisuus myös niille laulajille, jotka tulevat mukaan vain laulamisen ilosta. Ei rajata heitä ulkopuolelle vaan pidetään mukana tässä Tangoseniori-perheessä, vaikka he eivät välttämättä voittoa tavoittelekaan.

Tangoseniori-toiminta täyttää ensi vuonna 10 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi kilpailuun on tarkoitus hakea uusia sävyjä.

– Harkitsemme uuden sarjan, yli 65-vuotiaat, käynnistämistä. He voisivat kilpailla omassa sarjassaan tai yleisessä sarjassa, Ylä-Autio suunnittelee.

Petri Ritarin ura Tangolaulukilpailussa on ollut menestys, vaikka kuninkaan kruunua ei tullutkaan. Hän sijoittui vuosina 1997 ja 1999 kakkoseksi ja sai tangoprinssin tittelin. Vuonna 2016 sijoitus oli kolmas.

– Minulla on ollut aina kova kilpailuvietti, Ritari naurahtaa.

Viime vuonna hän voitti Tangoseniori-kilpailun ja on nyt siirtynyt järjestämään Tangoseniori, Tangojuniori ja Tangonuori -kilpailuja.

– Tein 2000-luvun loppupuolella paljon keikkaa, mutta minulla ei ole enää omaa bändiä, joten olen mieluummin mukana järjestämässä näitä kilpailuja. Sitä suurta intoa keikkalavoille ei ole enää, se aika on jo ohi ja nyt ollaan katsomassa uusia tehtäviä.

Kilpailijoiden taso on Ritarin mukaan noussut ja sen myötä myös kilpailun arvostus.

– Kilpailijat ottavat tämän tosissaan ja tekevät töitä menestyksen eteen. Kilpailuihin ei tulla vain lauleskelemaan vaan harjoitellaan kunnolla ja tehdään töitä menestyksen eteen. Nuoret ja junioritkin ymmärtävät, että pitää tehdä töitä, jotta sijoituksia tulee. Moni ottaa laulutunteja ja joillakin kilpailijoilla on omat laulunopettajat mukana Seinäjoella.

– Kilpailuun ei kannata kuitenkaan tulla verenmaku suussa, pitää olla vähän pilkettä silmäkulmassa. Pitää osata hävitä tai tulla toiseksi. Elämää on laulukilpailujen ulkopuolella, toinen tai kolmas sija voi viedä jo eteenpäin.

Tangojunioreihin osallistuneista 19 kilpailijasta peräti 6 kilpailijaa oli Tampereelta.

– Tampereen ja Pirkanmaan seudulla on todellinen tangon huippukeskittymä.

– Viime torstaina järjestetyssä Tangonuori-kilpailussa molemmat voittajat olivat nuoresta iästään huolimatta aivan huippuja, esiintyminen ja laulutaidot olivat Ritarin mukaan sitä luokkaa, että heidän tiensä kulkee kohti Tangolaulukilpailua ja kruunua.