Tampereen Ratinanniemessä, Keskustorilla ja klubeilla vietetty 24. Tammerfest teki pääareenallaan yleisöennätyksen. Ratinanniemessä vieraili kolmena päivänä torstaista lauantaihin yhteensä 29 500 festivaalivierasta. Ensimmäistä kertaa festivaalin historiassa olivat kaksi päivää, perjantai ja lauantai, jo ennakkoon loppuunmyytyjä. Kaikkiaan Tammerfestissä juhli yleisöä 80 000.
– Yleisömäärä ylitti kaikki odotuksemme. Olemme todella otettuja, että kotimainen musiikki ja hyvin tuotetut tapahtumat kiinnostavat yleisöä, kommentoi tapahtuman promoottori Timo Isomäki
Seuraavan vuoden tapahtuman suunnittelu on jo aloitettu.
– Festivaali luottaa tulevaisuudessakin kotimaisiin kärkinimiin. Lisäksi se panostaa totuttuun tapaan alueen viihtyvyyteen sekä monipuoliseen ja laadukkaaseen ruoka- ja juomavalikoimaan. Erityistä huomiota kiinnitämme jatkossakin palvelun laatuun ja sujuvuuteen. Pyrimme myös vastaamaan VIP:n kasvavaan kysyntään, kommentoi tapahtuman tuotantopäällikkö Sarianna Matikainen.
25. juhlavuoden Tammerfest vietetään Tampereella 18.–20.7.2019. Lipunmyynti alkaa Tiketissä maanantaina 23.7. klo 9.00. Myyntiin tulevat Ratinanniemen kolmen päivän liput.